Sivut

perjantai 23. marraskuuta 2012

Rene 1v ♥


Palataampas hiukan 14.1.2012 päivään ja muistellaan menneitä

Elikkäs 14.1 sain mun elämään uuden ilonaiheen, nimittäin lähimme aamulla aikasin hakemaan Reneä kotiin.
Isäpuoleni lähti mun kans kohti Ikkelänjärveä, jonne kesti ajaa semmonen 3,5h + 1h pysähykset ja ruokailu.
Ikkelänjärveltä löydettiin nopeaa ja helposti Renen emän asumus.
Pihalla autonoven avasin ja heti mua tuli kaks koiruutta vastaan häntä heiluen, Renen emä Nella ja Renen isosisko Namu.
Ulko ovella mua odotti Rene kasvattajan sylissä ♥
Mä en tule koskaan unohtaan sitä ihanaa tunnetta ko sain ensimmäisen kerran oman uuden koirulin syliin, se tuoksu aivan ihanalle pennulle ja alkoi nuolemaan heti naamaani.
Sisälle mentiin katsomaan muitakin sisaruksia, joita oli paikalla vielä 7kpl Renen lisäksi. Yksi pentu oli ehtinyt jo lähteä, jota en nähnyt lainkaan.
Sisällä katottiin kaikki paperiasiat kuntoon, maksettiin penne ja sitten lähdimme kohti Himankaa koiranpentu kyydissä.
Matkalla kotiin meni n. 4h, eli pysähdyimme vain kerran pissattaan Renen ja kävimme itsekin sillon vessassa.
Rene oli tosi reipas koko automatkan! nukkui omassa laatikossaan ja välillä mun oli ihan pakko ottaa se syliin.
Saavuimme kotiin iltapäivällä, pakkasta oli ulkona -31 astetta, hrr.
Miko ei ollut kotona juuri silloin kun Rene pääs sisälle tutustuun paikkoihin, joten Roykin oli vielä tarhassa ulkona.
Annoin Renen n. 30min tutustua paikkoihin, laitoin keittiön ja olkkarin oven kiinni, päästin Royn haistaan pentua oven välistä. Roylla oli karvat pystyssä aluksi, mutta sittekö Rene alko vikisemään, Roylla alkoi häntä heiluun ja vinkui hän itsekin.
Päästin koiruudet tutustumaan toisiinsa ja voi miten ihana oli nähdä ko molemmat pisti melkein heti leikiksi. Roy meni makoilemaan selälleen maahan, että Rene sai hyökkiä Royn päälle ja purra tassuista :3
Roy on aina tullut kaikkien pikkusten pentujen kans toimeen, vaikka on iso, nii koiruus osaa olla hellä, eikä sellane joka jyrää heti.
Ensimmäinen yö meni erittäin hyvin! Roy otti Renen aivan ko omaksi pennukseen, eli Rene sai nukkua ihan Royssa kiinni massun vieressä ja Roy nuoli pienokaista aina välillä. Ensimmäisen yön jälkeen meni muutki yöt erittäin hyvin, eli ikävä ei ollu Renellä äitinsä tykö.


Rene kotimatkalla 14.1

Rene kaverin sylissä (kuvassa n. 3-4pv ollut meillä)

Nuo korvat oli mitä sulosimmat.. ♥




Tänään 23.11 mun rakas nallekarhu täytti 1v. Miten se aika voi oikeesti mennä nui nopeeta? ei ymmärrä.
Renestä on tullu näinki pienessä ajassa tai noh, kuka määrittelee pienen? mun mielestä pieni aika on, jos koira on vaikka vaan kakski vuotta ollut taloudessa, mutta tuohan ei ole vielä vuottakaan ollut.
Niin mihin jäinkään? elikkäs joo, tosi rakas koiruus tästä on mulle tullut! Se on osa meidän perhettä ja tulee olemaan koko sen elämän ajan.
Renestä tulee mieleen joskus rakas edesmennyt Nelli koirani, joka oli mulle kaikki kaikessa, mun paras ystävä ja sen koiranhan ansiosta tämä mun koirahulluus vaan kasvaa ja kasvaa.
Rene on suurinpiirtein saman värinen mitä Nelliki oli, hymypoika Renestäki on ilmestyny, sillä joskus ihan kunnolla näkee ku poju hymyilee ja Nellillähän oli juuri sama piirre.
Musta näiden luonnekki on samaa luokkaa, vaikka joo, Nelli oli suomenpystykorva mutta sen piirteet eivät olleet mitään pystärin kaltasta, vaan se oli seurakoira, joka tykkäsi läheisyydestä, sitä ei kiinnostanu niinkään riista, pysyi vapaana pihalla joka päivä eikä lähteny mihinkään, harrastin sen kanssa kotiagia ja muutenki koiruus oli tosi miellyttämishalunen.
Joskus mä mietin aika tyhmästi.. mutta musta tuntuu aivanko Nelli esiintys Renenä, joka tuli takas mun elämään tuomaan iloa. Mä tiedän, tämä tuntuu varmasti monesta naurettavalta, mutta saan kai mä nuin ajatella?
Te jotka luetta tätä, ette kaikki tiedä millasen lapsuuden/nuoruuden olen kokenut ja miksi juuri koira/koirat on mulle oikeesti nui pirun tärkeitä.
Nelli oli ainut, joka ei pettäny mun luottamusta, se ei jättäny mua yksin koskaan, se jaksoi aina piristää mun paskimpaakin päivää, se oli mulle täyttä kultaa koko sen elämän ajan!
No mutta joo, asiaan!
Rene tosiaan sai aamulla onnittelulaulut, pusut, halit ja lahjat multa ja Mikolta.
Ostin Renelle tosiaan ison nahkaluun, jota se on ihan innoissaan kantanu ympäri kämppää koko päivän, jyrsiny välillä ja antoi jopa Roynki maiskutella toisesta päätä + kaks purkkiruokaa, näyttelyremmin ja kaulapannan, joka ei vielä tänään ehtinyt kotiin asti.
Klo. 13 jälkeen mentiin Hartsalle pyörällä ja lähettiin meksi ja luontopolku kiertämään.
Lenkin jälkeen käytiin Hartsalla vielä teellä ja kotona oltiin siinä klo. 16 aikaan.
Kotona koirat suihkuun ja sitte ne saikin nukkua.
Klo. 17 aikaan laitoin Royn luineen tarhaan ja lähin ite Renen kans käymään mummulla ja pappalla kylässä.
Kävin myös kärmiksen jyrkimmällä mäellä heittämässä Renelle fresbeetä ja sehän tykkäs ihan hirmusti ja myös väsyi nopeaa, onneks.
Mummu lelli Reneä minkä kerkes, eli antoi herkkuja Renelle mielinmäärin, kuten kyllä aaaina :--D
Mummulta lähin siinä klo. 19 jälkeen, kotona annoin molemmilla iltaruat ja rupesin tekeen mulle ja Mikolle ruokaa, heh.
Nyt on talossa hiljaisuus, mutta vielä pitäs heittää joku pikkulenkki näiden kanssa, että sitte itekki vois hyvillä mielin mennä nukkumaan.

Huomenna käyn todennäkösesti penkan heittämässä + pururajan ja käyn vielä pappalla kylässä kera koirien.
Illalla on ystävän 18v synttärit ja sielä sitte meneeki koko ilta/yö, mutta onneks kultaseni on kotona, joka pitää koirille seuraa ja käyttää näitä ulkona.




Royn näyttelyremmi (ollut parissa mätsärissä jo käytössä)

Renen uusi näyttelyremmi

maanantai 19. marraskuuta 2012

Perusarkea









Blääh, ei ollu muutakaan tekemistä ko tulla tänne kirjotteleen.
Koirien tavaroista jäi tuo koirien yhteinen hurtan sadetakki laittamatta, joten lisäsin sen nyt tähän tekstiin.
Koissut voi hyvin! oltu reippaita ja käyty joka päivä vähintään 2 pitkää lenkkiä, tänään jopa 3.
Aamulla olis pitäny töihin, mutta mun täytyi lähtä käymään neuvolassa klo. 8 ja sieltähän sain sitte rauta -ja antibioottikuurin. Hemoglobiini ihan hirmu matala, joten pitää nyt kk verran syödä joka päivä pilleri + sain märkäruven Mikolta, johon nyt viikon ajan antibioottikuuri.
Miks mulla on aina näi paska tuuri kaikessa? se on ihan sama mitä teen nii aina mulle käy jotaki tai vaikka en tekis nii tuntuu, että kaikki menee pieleen.
Aamulla neuvolasta tulin kotiin, joten soitin töihin etten saa nyt olla elintarvikkeiden kanssa tekemisissä, joten en voinu töihin mennä, enkä saa mennä koko viikkona kouluunkaan..
Kotona lähin heittään koirien kans 1h aamulenkin penkalla, missä ne sai koko ajan juosta vapaina ja riehua.
Lenkin jälkeen mentiin vielä hetkeks nukkumaan ja sitte klo. 12:30 lähettiin yhdessä Maria ystäväni ja koirien kans heittään uudelleen penkka + pururata ja koko lenkissä meni sellane 2h.
Maria tuli käymään meille teellä ja siinä samalla tein ruokaa mulle ja Mikolle.
Maria sitte lähti jonku ajan päästä, syötiin Mikon kans, käytiin apteekissa ja sen jälkeen meille tuli kaks pikkusiskoani kyläileen ♥ Netta 8v ja Nea 6v.
Rene toi normaaliin tapaan kaikki lelunsa näytille ja pikkusiskot sai heittää niitä hetken ajan, että tuo edes vähä rauhottuisi. Roy kerjäs jälleen rapsutuksia vain ja nojas oikein pikkusiskoihin, jotka kaksinkäsin rapsutti mussukkaa.
Lopuks ko Netta ja Nea lähti nii halasivat kumpaaki koiraa ja voi elämä ko se oli sulosen näköstä! Roy oikein nuolas kunnolla molempia ja Rene vain innostu lisää :,) ois pitäny saaja oikein kuva siittä.
Nyt salkkareiden jälkeen käytiin vielä 1h remmilenkki heittämässä kylällä ja nyt on ihana hiljasuus kotona.
Voi olla, että menen minäki kohta jo nukkumaan ko on niin väsyny olo koko aika :/

Huomenna pitäs keksiä jotain kivaa taas koiruleitten kanssa!




maanantai 12. marraskuuta 2012

Koirien tavarat


Koirien pedit

   Royn oma peti, johon Reneki mahtuu hyvin!


Renen oma peti, joka alkanu jäämään pieneks.

Renen pannat
  • Heti ku saan rahaa vähä enemmän nii Rene saa Hurtan oranssin puolikurkkari pannan.


Edesmenneen Nelli koiran vanha panta, joka on mulle erittäin tärkeä ja menee Renelle

Mätsäreistä saatu nahkapanta

Pentupantoja, keskimmäinen ollut myös Roylla


Käyttämätön




Royn pannat
  • En oo pitkään aikaan katellu Royn pantoja ja nyt ko piti kaikista ottaa kuvia nii rupesin miettiin, että missä Roykkelin muut pannat on? ;o
    Mihin ne on voinu kadota?
    Iskälle jääny ainaki yks turkoosi niittipanta, joka lukosta hieman huono ja Nelli koiran vanha nahkapanta, johon en myöskään luottanu enää lenkeillä..
    Pitää lähtä huomenna ettiin varastosta, että jos muuton ohella on vahingossa sinne menneet pussin mukana, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole!



Hurtan puolikurkkari, joka ollut paljon käytössä

Hurtan nahkapanta
 
Nahkainen puolikurkkari, joka hieman liian iso ja ollut vähällä käytöllä

Edesmenneen Sisu koiran vanha panta, joka syntynyt samana vuonna kun minä, eli -94,
Roylle passaa hyvin.

Kuonopanta, jota kerran käytetty (pitäs alkaa käyttään ko poitsu vetää hirveenä remmilenkeillä)

Hurtan puolikurkkari, joka passaa täydellisesti Roylle, mutta on myös hyvä Renelle

Sanna ystävän tekemät pannat

Sininen panta Renen, Harmaa Royn (petsie kaveri teki nämä)

Tätä me ehdottomasti käytetään eniten! petsie kaveri tehnyt

Poitsujen valjaat
  • Renelle hommaan ens kuussa viimestään vetovaljaat, sillä aletaan treenaan sen kans myös vetoa! 


Royn vanha hurtan y-valjas, joka hieman pieni mutta sopii Renelle

Uudet hurtan y-valjaat ROYN

Royn vetovaljaat

Renen uudet y-valjaat

Poitsujen remmit


  • Tosiaan kaikki remmit on kummanki yhteisiä, eli ei ole mitään ns. "omaa" remmiä kummallakaan.
  •  Renelle tulossa postissa tällä viikolla oma näyttelyremmi, oranssin värinen.

Ollut käytössä siittä asti kun Roy kotiutui, kestävä ollut.



Royn näyttelyremmi




Heijastinliivit
  • Molemmilla omat hurtan huomioliivit



Royn heijastinliivi

Aktivointilelut & Harrastus
  • Pitäs ostaa jälkiliina, jota tarvittas.


Molemmilla omat kongit
Aktivointipallo

"patukka", jota käytän tokossa Royn palkkaamiseen (ainut "lelu" josta Roy tykkää)


Renen fresbee

PalloPALLO

Muuta & Leluja
  • En jaksanu ottaa kaikista meidän herkuista kuvia, koska niitä on oikeesti nii valtavasti! yks laatikollinen ja yks hyllyllinen.
    mm. possunkorvia, nahkaluita joka lähtöön, pikkunameja treenaamiseen, kuivatettuja naudan lihapullia ja muuta jännää.


Tassusalvaa, jota käytän ens keväänä ku hanki kovaa ja vaurioittaa anturoita

Renen huivi, joka mieluummin sopis Roylle tekstin kautta mutta Royn pää on ko sonnilla, joten ei mene poitsulle.

Koissujen harjat

Piti ostaa varalle toinen, jos toinen menee rikki ko on ollu kuitenki mieleinen :,)

poZZu





 

Näitä annan koirille 2krt viikossa! Molemmat tykkäävät kovasti ja ovat tosi kovia ja näimmä auttaneet Royllekki ku joskus verta tulee ikenistä syödessään näitä

Nahkaluita, joita meillä riittää

Mitäs meille kuuluu?
Tosiaan eilen oli isäinpäivä ja tuli vierailtua paljon joka paikassa..
klo. 18 aikaan sovittiin Marikan kans, että nähellään koulunpihalla ja Rene sai heti kerralla kolme uutta koirakaveria, joita ei ikään ennen oo vielä nähny.
Mukana oli Dani saksanseisoja 1,6v, Diesel sekarotuinen 6kk ja Nadja sekarotuinen, jonka ikää en tiedäkkään.
Koirat sai olla vapaina koulun kentällä ja leikkiä.
Renelle ja Danille tuli kerran kärhämää, että kumpi määrää ja osasin siihen jo varautua, sillä koirilla ei paljon ikäeroa ole!
Rene tykkäs Diesel pojusta ja leikki sen kans. Nadja tyttönen komenteli vain Reneä, mutta sehän ei tätä haitannut.
Reilu 1h oltiin koulunkentällä ja siittä sitte kotiin pyörällä ja lähin Royn kans heittään 2h remmilenkin.
Roy oli aivan ihana koko lenkin ajan! siitä huomas, että tykkäs kovasti ko vain me mentiin kaksistaan ja PITKÄSTÄ aikaa vieläpä.
Välillä Roy jopa juoksi mun luo, hyppäs vasten ja kerjäs rapsutuksia ♥


Tänään töihin joutui mennä klo. 9:30 ja työt loppui sitte klo. 15:30
Ennen töitä kävin koirien kans 20min pissatuslenkin. Töiden jälkeen kotona piilottelin herkkuja ympärikämppää ja klo. 16:45 lähettiin koululle päin käveleen, missä meitä odotteli Minna ystäväni ja tämän Nelli sakemanni.
Mentiin ihan ookoon pitunen remmilenkki, sillä kestihän se kuitenki 1,5h.
Kotona koirat pääs suihkuun ja sitte saivat ottaa rennosti.
Salkkareita meille tuli kahtoon Hartsa ystäväni ja koirat oli ylläripylläri taas aivan innoissaan!
Salkkareiden jälkeen koirulit sai iltaruat ja nyt lähen heittään niiden kans vielä 30min pissatuslenkin, suihkuun, nukkumaan ja sitte pitääki herätä jo klo. 5 aamulla kouluun valmistuun.