Sivut

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Koira, paras treenikaveri!



Sunnuntaina suoraa töistä kotiin, jossa Markus oli just koiria käyttämässä lenkillä.
Ite pakkailin tavaroita kasaan ja koirien tultua lenkiltä pientä alkuverryttelyä ja Renelle mantteli päälle.



Sporttiksella oli tällä kertaa vuorossa omatoimitreenit, joten pitkästä aikaa Riimiki pääs mukaan treeneihin.

Ylemmästä videosta löytyy pientä pätkää sunnuntain treeneistä mitä Renen kans tehtiin, sekä videota löytyy myös Riimin treenaamisesta alempana blogitekstissä.



Rene meni omasta mielestä oikein kivasti, mutta se kuumuus nollasta-sataan ei oo aina niin kiva juttu :--D herra ei meinaa millää jaksaa aluks keskittyä ja menee minne sattuu. Välillä joutuu oikein huomauttaa, että: "hei pellepää, älä tee omias kentällä".
Rene ei pysty käsittään sitä, että jos se tekee väärin (minä ohjaan väärin), eikä heti palkkaa tipu. Haukkuminen alkaa ja koira turhautuu. Jos ollaan paikoillaan tai pienellä tauolla niin sehän se vasta onki maailmanloppu. Treeneissä treenataan, ei levätä! :D



Estekorkeudet Renellä oli treeneissä 45cm ja vikan radan vika aita oli 50cm, jonka koira hyppäs ko ilmaa vain. Ylempänä videolla siis vika rata, jota tarkotan.

Jospa Rene kohta hyppelee hienosti vain 50cm aitoja ja ehkä jopa päästäis huhtikuussa maxi-luokan möllikisoihin :)



Riimi vuorotteli Renen kanssa ja toki Riimin kans otettiin vain pienissä pätkissä rataa/esteitä, jotta kiinnostus pysyy yllä ja ettei neiti väsy liikaa.

Mulle sanottiin, että kyllä sitä uskaltaa pennulle laittaa rimaaki jo siivekkeiden väliin, joten tätäpä nyt kokeiltiin ja matalimpaan laitettiinki rima, oisko ollu 15cm.
Riimi ei tiputtanu rimaa kertaakaan, aivanko se ois heti tajunnu idean ja tuntu tykkäävänki paljo enemmän. Ei paljoa enempää tarvinu neidin nostella tassuja ko yleensäkkää ja onhan mun vaava 5pv:n päästä jo 11kk. Kamala ko se aikaki menee nii nopsaa.

Riimin lyhkäsiin ratoihin kuulu pari aitaa ja putkea. Musta putki ei tuntunu myöskään ihmetyttävän neitiä yhtään. Hienosti juostiin joka kerta putken läpi.

Ratojen lisäks otettiin myös ihan uus este, nimittäin kontaktieste, puomi.
Otettiin ihan vain 3krt koko treenien aikana puomea ja pikkuhiljaa pentu eteni ja minä palkkasin (KÄDESTÄ, iiik).
Eka kerta oli hirmu jännä, mutta toisella kerralla mentiin paljo reippaammin ja kolmannella kerralla oli lopussa  jo hieman kiire palkan luo. Pannasta pidin kiinni, ettei vain tipaha ja annoin tukea kädellä.
Uskon, ettei tämmösestä puomen suorittamisesta ole mitään haittaa. Pitää vain muistaa, että on ite koko ajan lähellä, palkkaa, kehuu ja hitaasti edetään. HUOM, eikä aleta puomea ottaan nyt tästä lähin joka kerta.
Puomen lisäks otettiin A-esteellä on/off asentoa, joka tuntuu menevän jo oikein kivasti.

Riimin kans on kyllä ilo tehdä töitä! neiti jaksaa ainaki vielä keskittyä paremmin ko Rene :D nopea oppimaan ja ihanan reipas.





1,5h agitreenien jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa viereiseen mehtään, jossa koirat sai vapaasti löllystellä eteenpäin. Täälä on nii paljo pitentyny kyllä päivät, että vielä klo. 17 näkee oikein hyvin lenkkeillä metässä.
Noin 20min käveltiin mehtäsä ja sen jälkeen suunnattiin kotiin, jossa koirat oli ihan tööööt.


Illalla klo. 20-21 suunnattiin vielä Agimestaan Royn kans, jossa Roy oli kyllä ihan huippu!
Videota löytyy Markuksen puhelimesta, mutta en oo jaksanu rueta niitä leikkaamaan ja yhdistään. Jospa vielä joku päivä neki saatais tänne, tai sitte ei.

Hallissa oli tällä kertaa PALJON koiria, joten häiriötä riitti. Royn kans treenattiin jälleen ilman remmiä, seuruu oli ihanan tiivis ja Roy ihan onnessaan. Parin viikon tauko näytti tekevän terää.
Seuruun lisäks otettiin ruudun alkeita, seuruusta seisomista, seuruusta maahanmenoa ja paikkista.

Upea koira, joka treenas hyvällä vireellä.
Tosi kiva fiilis jäi treenien jälkeen ja jälleen sunnuntaita ootellesa! :)



Viikosta voisin sanua sen verran, että ma-to teen nyt aamuvuoroja, pe vapaa ja viikonloppu töitä. Joka päivä on käyty koirien kans 3krt lenkillä, työpäivän jälkeen pisin lenkki. Eilen käytiin Riimin ja kullan kans äitillä kyläilemässä ja voi että pentu oli onnessaan, sekä siskot Riimistä.

Perjantaina vapaapäivän kunniaks aattelin ottaa pitkästä aikaa RENNOSTI! nukun univelat pois, käyn koirien kans pitkän lenkin ennen kunnon ihmishälinää ja sitte vain nukun. Tosin, tekis mieli vähä siivota kämppääki ko se nyt taas on vähä sen näkönen, ettei imuria oo vähään aikaan näytetty nurkille, joissa villakoirat pöllyää. Riimistä näyttää lähtevän nyt ihan kivasti karvaa.

4 kommenttia:

  1. Hienolta näytti teidän meno! Onnistuneen näkösiä kuvia. :)

    VastaaPoista
  2. Jos sinä ohjaat väärin, koira palkataan. Et voi kostaa koiralle sitä, että ohjasit sen väärään paikkaan ja se meni sinne minne halusit. Luonnollisesti jos koira säätää omiaan (vaikkapa nuuskuttelisi hajuja tai jotain) niin sitä ei palkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh, kiitos topakasta viestistäs :D mutta ymmärsikköhän sä vai mä jotain väärin?
      Jos tarkotat tota ko sanon tässä, että: "eikä heti palkkaa tipu" niin luulekko etten palkkaa sitä ollenkaan? hei haloo :D toki oon voinu huonostikki kirjottaa, mutta joo, en todellakaan palkkaa sitä jatkuvalla syötöllä. Jos esim. pari estettä menee persiilleen jopa jo koiran kierroksista ko ei jaksa keskittyä nii ei, en palkkaakkaan, mutta hetken päästä siittä leikin sen kans kuitenki, käsken vaikka maata tai tulla väliin ja heti palkka. Radalla jossa menny väärin, otetaa uusiks ja heti palkka ko tekee oikein tai jos uus juttu niin pienestäki oikeesta teosta palkka. Lyhyet radat menee omalta osalta ihan ok, mutta pitkissä radoissa sekoillaan ja pitkissä radoissa yleensä ollaanki ohjaajan vetämissä treeneissä ja palkkaaja on erikseen kentällä, että ei, ei sun tarvi olla huolissas, etten ikinä palkkais koiraa ;)

      Tuo mitä sanot, että: "jos sinä ohjaat väärin, koira palkataan" niin tuonki voi ajatella aika laajasti. En todellakaan palkkaa jos joku menee päi peetä, eikä yhtää sinne päinkään. Tiedän kyllä ite missä kohtaa rupeen sekoilemaan, en muista rataa nii toki me pysähytään, palkkaan koiran siihen saakka, otetaa uusiks se missä tökki ja palkkaus. Että näin.
      Oliko vielä muuta? :)

      Poista