Sivut

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pääkslahden luontopolku


Eilen, eli maanantaina aamupäivällä suunnattiin koko lauman kans lenkille, jonka jälkeen Roy tarhaan syömään rustoluuta, tavarat mukaan, Rene ja Riimi autoon ja suuntana klo. 11:30 Nummela.

Nummelasta noukittiin kyytiin Janette&Fiilis ja lähettiin ajaan kohti Vihtiä, pääkslahden luontopolulle.



Vihtiin ajellessa näkyi paljon peltoa, mehtää, järviä ja hevostalleja. Tuolla ehkä jopa minäki voisin asua!

Paikanpäällä jätettiin auto parkkikselle ja tarkotus oli kiertää kaikki kolme lenkkipolkua, kuten teimmekin.
Ekana lähettiin tutkiin Puumannin ja Laukkakallion lenkit.






Hieman myös "eksyttiin" poluilta ja käytiin katsomassa muitakin maisemia. Korkealle kalliolle oli pakko päästä, josa oli upeat maisemat, kova tuuli, vettä satoi ja järkkäreillä paljon räpsyjä.

Useaan otteeseen jouduttiin kyllä ihan oikeasti katsomaan Janetten puhelimesta, että missä ollaan. Polut oli hirmu huonosti merkattu, esim. mentiin sini-keltasta polkua ja yhtäkkiä se muuttu vain keltaiseksi. Värit oli merkattu välillä maahan, sekä oksiin, jotka olivat kovassa tuulessa kaatuneet maahan. Pari kertaa puhua pölpötettiin vain ja hetken kuluttua huomattiin, ettei ollakaan enää merkatulla reitillä, hupsiis.







Huonosta säästä huolimatta koirilla oli superkivaa yhdessä, eikä se meitä immeisiäkään niin haitannut. Hieman tarkemmin piti suojata kameraa ja pyyhkiä linssiä useammin vesipisaroista.

Puumannin ja laukkakallion lenkit kierrettyinä päädyimme pitää pienen tauon kodalla. Tällä kertaa mukana oli kertakäyttögrilli, koska Nuuksiossa meidän taidot ei ihan riittäneet oikean nuotion sytyttämiseen, hehh.
Kertakäyttögrilli ajoi suht hyvin asiansa ja saatiin syötyä eväät, sekä vaahtokarkkeja.
Koiratki sai hieman herkutella, joten jaoin niiden kesken yhen ison makkaran ja parit vaahtokarkit. Omsnoms, kyllä maistui.




Evästauon jälkeen vuorossa olikin viimeisin polku, mutta pisin näistä kaikista, Kirnunkierros.

Melkein heti polun alotettua huomasin Riimin suussa jotain epämääräistä, jota se heitteli ja välillä pyöri tämän päällä. Hetken päästä tyty tuli hyvin tyytyväisen näköisenä iso raato suussaan, mutta harmikseen joutui tämän jättämään ja jatkamaan matkaa ilman aarretta.
Hyi kamala oikeesti, mikä ihme tuo on? (alempi kuva) mietittiin, että se vois olla ehkä supi, kettu tai sitten joku muu.
Ihanaa omistaa koira, joka nauttii kaiken pahanhajuisen päällä pyörimisestä..



Riimi vaihto väriä <3


Kirnunkierroksella oli nähtävänä hiidenkirnu, jota en oo tainnu ikään ennen nähdäkään.
Koirat eivät olleet moisesta moksiskaan, vaan keskittyivät telmimiseen ja rallitteluun metikössä.



Muurahaispesät oli myös tosi kivan kokosia.. tuon kiertäs kaukaa kesällä :D



Koko luontopolku oli aivan mahtava paikka! se hiljaisuus, ketään muita lenkkeijöitä ei tullu vastaan, korkeuserot poluilla, havumetsä ja järvimaisemat. Seuraavan kerran oli puhe mennä uudestaan samaan paikkaan. Harvon löytää tämmösiä polkuja.


Tästä alaspäin KAIKKI kuvat ja video (c) Janette !





TimmiMimmi kalliolla ja tuuliki niin kovasti, että korvat menee minne sattuu



Kiitokset kovasti Janettelle ja Fiilikselle lenkkiseurasta!

6,5h meni kokonaisuudessaan koko reissulla, josta 4,5h oltiin pääkslahden luontopolulla.

Kotona koirat pesulle ja hyväääne aika ko Riimi oli likane! pesin sitä oikeesti 25min.. shampoo ja kampa ovat kaveri. Koiran karvasta löyty risujakin ja se häntä.. täynnä likaa, joka ei meinannu millään lähtä irti.
Nyt on onneks taas vähä aikaa puhas koira.


Eilisessä postauksessa mainitsinkin jo, että tämän viikonlopun treenit jääkin välistä, sillä me lähtää torstaina töiden jälkeen Pohjanmaalle, josta tullaan Espooseen takas sunnuntaina yöllä. 3pv vapaata, aaaaah, niistä nautitaan ja paljon on muuten menoakin jo suunniteltu! niistä lisää ensi viikolla.


4 kommenttia:

  1. Teiän blogi on niin hyväntuulinen! Oon jo iha koukussa :D hyvä ku tuli treeneissä puheeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vvoooi kiitos! :3 mukava kuulla tämmöstäkin palautetta.
      No niimpä! Hyvä että tuli puheeks, sillä mäki löysin uuden ja tosi kivan blogin ;)

      Poista
  2. Hahaa mä näytän ihan kääpiöltä tossa kuvassa, kun muurahaiskeko on niin iso... :D
    Ja mahtava reissu jälleen, eikun vaan kohta uudestaan reissaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot niiiiin lyhyt! Noei vaa onhan tuo murkkupesä aika iso :D
      Todellakin kohta pitää mennä uusiks :))

      Poista