Sivut

torstai 21. toukokuuta 2015

Liikuntaviikko kaupunki- ja maalaismaisemissa



Aateltiin kerranki osallistua haasteeseen, joka on Paimenlauman tekemä liikuntahaaste. Haaste vaikutti mielenkiintoselta ja ko kyllähän noide hurttien kans tulee päivittäin kuitenki liikuttua.

Omasta mielestä sais liikkua vieläki enemmän koirie kans.. aivan ihmettelin kui paljo oikeesti on vähentyny tuo liikkuminen.
Maalla asuen päivittäin liikuttiin VÄHINTÄÄN 3h ja useasti tehtiin pitkiäpitkiä 5-7h lenkkejä kera kaveriporukan.
Toki onhan tämä elämäki muuttunu. Asutaan kaupungissa, kauhee ihmishälinä, koko aika tulee vastaan ihmisiä ja koiria, asfalttia joka paikassa ja ei vaan oo enää nii paljo aikaa. Koulun lisäks on tullu vakityö, mutta onneks koirien suhteen oon panostanu sen verran, että treeneihin pääsee jokainen ainaki kerran viikossa! :)


Kaikki kuvat otettu Pohjanmaalta.

Maanantai 11.5

● Aamupissatus 10min
● Aamupäiväpissatus 10min
● Remmilenkki 45min
● Kotipihalla rallittelu 15min
● Agility 1,5h
● Iltapissatus 10min
Yht. 3h

Maanantaista voisin sanua sen verran, että perus työpäivä ja siihen päälle koirat. Aamupäiväpissatus tulee siittä ku Markuksella iltavuoroviikko ja käyttää myös koirat vielä ennen töihin lähtyä.



Tiistai 12.5

● Aamupissatus 10min
● Aamupäiväpissatus 10min
● Remmilenkki 1h
● Kotipihalla treenaus 20min
● Iltapissatus 10min
Yht. 1h 50min



Keskiviikko 13.5

● Aamupissatus 10min
● Aamupäiväpissatus 10min
● Remmilenkki 45min
● Agility 1h
● Iltapissatus 10min
Yht. 2h 15min


Torstai 14.5

● Aamulenkki 30min
● Pysähys automatkalla ja pissatus 10min
● Peltolenkki pohjanmaalla (Rene ja Riimi vapaana, Roy remmissä) 30min
● Mettälenkki (koko lauma vapaana) 1h 15min
Yht. 2h 25min

Aamulla klo. 6 suuntana kotikunta, eli Keski-Pohjanmaa ja luvassa oli koirilla vapaana riehumista, josta harvoin Espoossa pääsevät nauttimaan.
Tuohon päälle kyläilyä mummulla ja pappalla ja Markuksen porukoilla rapsuja saivat.



Perjantai 15.5

● Aamulenkki 30min
● Peltolenkki (Rene ja Riimi vapaana, Roy remmissä) 40min
● Iltapissatus 15min
Yht. 1h 25min

Tosi vähän tuli liikuttua koirien kans, mutta sitäki enemmän tehtyä muuta ja keskittyä muihin ko vain koiriin.
Päivä, jolloin mieheni mummo haudattiin.. 6h vierähti hautajaisissa nopsaa, jonka jälkeen lenkki koirien kans pellolla ja suuntana Himanka ilman koiria. Himangalla Anniinalle, Anniinan kans Hartsa napattiin kyytiin ja lähettiin Kokkolaan syömään ihan huippu ravintolaan. Ravintolan jälkeen Hartsalle piti mennä vain parille, mutta hupsheijaa, sielä meniki yö myöhään. Pitkästä aikaa ko pääsee vähä lähteen johki ja irtaantuun koirista niin pitihän sitä sitte kunnolla nollata.
Mun ollessa juhlimassa, Markus anto koirille naudan niskaa ja kylkiluita. Royllaki oli menny kuulemma 3h isoa luuta nakertaen ja sen jälkeen oltiin oltu väsynyttä poikaa.
Markuksen enolla on siis iso navetta ja sieltä Markuksen porukat oli saanu puolikkaan naudan. Luita, lihaa ja läskiä on riittämiin. Koirat sai pariin otteeseen maalla ollessa luut jyrsittäväks. Mukaan Espooseen lähti kylkiluita, selkää ja läskiä.
Koirienpäivät laumalla siis seuraavallakin kerralla ko maalle mennään. Karhukoira Wika kun ei kaikkea saa kuitenkaan syötyä yksin. Yks iso pakkanen nimittäin vielä ihan täynnä nautaa.





Lauantai 16.5

● Aamupissatus 10min
● Mettälenkki (koko lauma vapaana) 2h 10min
● Peltolenkki (Rene ja Riimi vapaana, Roy remmissä) 1h
● Iltapissatus 10min
Yht. 3h 30min


Perjantain vähänen liikkuminen tuli korvattua koirille lauantaina.
Aamulla herättyä kulta oli käyttäny koiria pissalla, itellä ku oli eilisestä pientä krapulaa havaittavissa. Herättyä aamupalaa ja sieltä se Hartsa jo kurvaski pihaan kera Martta labbiksen.
Koirilla oli tiedossa pitkä ja kiva mettälenkki, jossa saivat yhdessä kirmailla vapaina. Voi sitä iloa ko vanhat ja hyvät ystävät näkivät. Lisäkseen Hartsa.. Hartsan nähtyä Roy sekuaa totaalisesti. Roy suorastaan rakastaa Hartsaa.
Pitkän mettälenkin jälkeen koirat jätettiin Markuksen porukoille ja lähettiin käymään iskällä ja enolla kyläilemässä.
Kyläilyreissun jälkeen peltolenkki, ulkosaunaamista, syömistä, herkuttelua ja iltapissatus.






Sunnuntai 17.5

● Aamupäiväpissatus 20min
● Peltolenkki 40min
● Pysähys automatkalla ja pissatus 10min
● Iltapissatus 15min
Yht. 1h 25min

Viikonloppu meni aivan liian nopsaa maalla ja nyt oliki jo valmistauduttava lähtöön. Aamupäivälenkki nopsaa heitettiin ja sitte Markuksen porukoilla tuliki käymään paaaljon vieraita, joten koirilla oli vielä luvassa paljon rapsuja.
Vieraiden lähdettyä peltolenkki, auton pakkaus ja suuntana Espoo. Automatkalla pysähyttiin kerran ja koiratki pääsi hetkeks jalotteleen.
Espoossa illalla klo. 22, jossa pissatus, tavaroiden kantaminen sisälle, suihkussa käynti, iltapalat koirille ja nukkumaan.
Kyllä huomas koiristaki, että maalla oltiin taas käyty. Sen verran väsynyttä porukkaa oli kotona.







Viikkoon mahtui paljon tekemistä ja kaikki saatiin tehtyä mitä pitiki, tosin Royn tokotreenit jäi torstaina välistä ko lähettiin jo aamulla ajeleen maalle.

Täytyy myös todeta, että kyllä maalla on vain mukavaa. Enää ei mee kauaa ko päästään 2,5vk rentoutuun maalaismaisemissa ♥








Tästä viikosta tulossa postausta vielä tällä viikolla!
Palaillaan siis pian. :)

1v 1kk


6 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihania kuvia taas! Piiloudun matkalaukkuun mukaan pohjanmaalle, siellä on niin ihanan näköistä. :) Ihan huippua kyllä, että kohta on kesä ja vapaataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi kiitoos! :3
      Hahh, sun pitää joskus lähtä mukaa. Sielä ku on aikas huippua ja kivat lenkkimaastot.

      Poista
  2. Millon käyt kuvauttamassa Riimin ell?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vasta vuoden ja mun mielipide ei mitään järkeä vielä noi nuorta. 2v todennäköisesti tai 2,5v ku on. :)

      Poista
  3. Vooi ihanan kuvapitoinen vastaus haasteeseen, kiitos! :) Ja hauska huomata kui siul on sama "korvaussysteemi" kui miulla, että jos yhtenä päivänä jää lenkit vähemmälle ni korvaan sen koirille seukkina päivänä jos vaan mahollista. :D Ihan ku ne sitä ymmärtäs mut itelle ainaki tulee parempi omatunto siitä. Ja hyvinhän te ootte liikkunu, ja kui monipuolisesti. Oo onnekas että voit pitää noinki paljon koiria irti ja on mahis käydä tolleen maalla. Miu lauma pääsee niin harvoin käymään kotikotona maalla tai mökillä keskellä ei-mitään, et voi kui ne sitte nauttii ku pääsee pitkäst aikaa kirmailemaan... Niin paljon ne siitä nauttii että nytki ku käytii mökillä ja päästin koirat autosta ulos ni ne sujahti mehtään kui ohjukset kertaakaan taakseen kattomatta eivätkä tulleet takasin ennen ku jonku vartin päästä. :D Huhuh. Onneks mökki on tosiaan niin korvessa että yhtään isommalle tielle on joku 15km. Mut pesimäaika vähä rajottaa ettei viittis iha antaa irrallaa juosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi kiva ku on mieleen! :)
      Joo itteä jää heti vaivaan jos liikutaan jonain päivänä liian vähä, vaikka eipä nuo koirat oo siittä huonoa tykänneet. :D
      Koitan kyllä tosi monipuolisesti liikkua noiden kans! pissatuslenkit aamulla ja illalla on yleensä aina sama, mutta muuten joka päivä eri lenkki ja hieman erilaisessa maastossa. Nytkö kesä tulee niin koitan kyllä välttää paljon tuota asvalttia. Onneks asutaan aika lähellä pururatoja ja mettälenkkejä.
      On kyllä onni, että päästään maalle kerta kuussa tai kahessa kuussa. Koirat nauttii ja me immeiset saadaan vähä "rentoutua", vaikka paljon kyläilläänki nii onhan se ihan erilaista ko täälä hälinässä asua.
      Varmasti nauttii sunki lauma siittä ko pääsevät mökille, ihanaa että teilläki on sellanen paikka missä koirat saa sitte juosta vapaina ja purkaa kaiken energiansa.

      Poista