Sivut

maanantai 4. toukokuuta 2015

Viikon kuulumiset ja tokokoe



Hellooou!
Rykästäämpäs heti kerralla viikon kuulumiset. Paljon on tehty ja menty.

Maanantaina 27.4 aamuvuoron jälkeen koko lauman kans pitkä remmilenkki ja illalla hieroja tuli hieromaan Renen ja Riimin. 2h meni todella nopeasti olkkarin lattialla ja paljon riitti kyllä juttua. Ihana puhua koiraihmisen kanssa, kun sitä juttua oikeesti vain tulee ja tulee, eikä sitte meinaakkaan aiheet loppua. ^^
Kaiken huipuks oli kiva kuulla, ettei koirista löytyny lainkaan jumeja! Jesss.


Hieronnan jälkeen koirien kans pieni pissatuslenkki ja illalla vielä heitettiin toinen.
Todella rentoutuneen olosia koiria näytti olevan.

Roynki vois seuraavalla kerralla hierotuttaa, vaikkei sen kans mitää "rankkaa" harrastellakkaan.



Tiistaina 28.4 koulupäivän jälkeen koko lauman kans reilu 1h remmilenkki, kotipihalla rallittelua/leikkiä ja harjaustuokio. On muuten kaamee karvanlähtö edelleen Renellä ja Riimillä, sekä Roylla alko nyt myös.

Illalla korkattiin rullaluistelukausi! huippu ilma, joten ei muutako miehen kans rullikset jalkaan ja Roy lenkille mukaan.
Roylle joutu alussa muistuttaan, että mites sitä mentiinkään nätisti, sillä rulliksien vieressä esim. alamäessä ei paljoa parane vetää :--D Hienosti herra meni loppujen lopuks ja oli muutes tyytyväisen näköne lenkin jälkeen! Pientä videota pääsee kattomaa klikkaamalla TÄSTÄ.


Keskiviikkona 29.4 aamuvuoron jälkeen koko poppoon kans jälleen lenkki, mutta illalla oliki sitte jotain ihan uutta ja jännää luvassa!
Klo. 20 suunnattiin Niinu Agility Sporttiin, jossa Riimillä alko Marin valmennuksessa agin alkeisjatkokurssi.
Kurssilla tais olla yhteensä 5 koiraa ja kaikki suht samaa ikäluokkaa mitä Riimikin.

Treenien alussa tehtiin pieni tutustumistuokio ja sen jälkeen yks kerrallaan meni radalle treenaamaan. Kentän ulkopuolella odottelevat treenas tasapainotyynyillä 2o20-asentoa. Riimi ei oikein tykänny treenistä ja sen mielestä oli hyvin ällöä koskea takajaloilla tyynyyn, joka oli pehmeä ja hytisi jalkojen alla.

Kentälle päästyämme kaiken tekemisemme näkee alla olevasta videosta. Mari kehu kovasti Riimiä ja sen reippautta. On kuulemma ihana myös, että omistaa koiran, joka palkkautuu sekä leluilla että herkuilla ja tottahan tuo on. Se on kyllä ihan huippua.
Lisättiin jopa haastetta kentällä, sillä pentu meni kuulemma todella mainiosta.
Pitää toivoa, että sama pirteys ja reippaus pysyy Riimissä. Hienosti jakso kyllä keskittyä ja todella tyytyväinen olin ekoihin treeneihin!
Seuraavia treenejä odotellessa.

Hallilta kotiin saapuessa käytiin heittään heti koko lauman kans iltalenkki, jonka jälkeen iltapalat ja nukkumaan.



Torstaina aamuvuoro töissä, koirien kans pitkä lenkki ja sitte suunnattiinki Selloon shoppaileen ja ostaan ruokaa. Hirvee määrähän sielä oli ihmisiä, mutta nii vai selvittiin hengissä kotiin.
Ilmapallot tuli myös ostettua 3wee kaksoispikkusiskoille ja vietyä sairaalaan. Toinen siskoistani oli joutunut sinne sisälle keuhkokuumeen ja todella korkean tulehusarvon myötä. Aina sattuu ja tapahtuu jotain, mutta sitähän tää elämä on. Sai siis isosisko olla huolissaan ja päässä ei oikein muuta pyörinytkään.
Sairaalan jälkeen käytiin iltaa istumassa Markuksen kaverin luona. Grillailtiin, syleilin 1kk ikästä vaavaa ja syötiin herkkuja. Ilta kului nopsaa ja kello oliki pian jo aivan liian paljon.

Kotona iltalenkki koirien kans, iltapalat ja paapaan.



Perjantaina oliki sitte VAPPU! myöhästynyttä vappua vaa kaikille :P
Aamuvuoro meni nopsaa jälleen töissä, töiden jälkeen kulta oli käyttäny koirat lenkillä ja tehny pitsaa pari pellillistä, nams! herkuteltiin, käytiin sairaalassa kattomassa siskoa ja illalla jälleen rullaluisteleen, mutta tällä kertaa mukaan lähti Rene ja Riimi.
Renellä riitti puhtia tasaseen vetoon, mutta Riimi raasu ois vain halunnu tallustaa ilman mitään sen kummempia kiireitä :') nooh, ihan hyvin neiti pysy meidän perässä ja kivan pitune lenkki tuli taas heitettyä.



Lenkin aikana pysähyttii pari kertaa oottamaan Markusta, hahh, kuulitta oikein :D miäs ei oikein pysynny meidä perässä tai sitte mulla oli vain vetoapua Renestä ylimäissä.
Pysähtyessä löysin jälleen kerran Riimin naamassa möngertävän punkin, yiyi ja vielä kerran YI! Riimi on kunnon punkkimagneetti. Tällä viikolla lähemmäs 10kpl punkkejä löydetty neidin karvasta, mutta onneks sillä on valkone karva ja ollaa ehitty ne nappasta karvoista ennenkö ovat päässeet takertuun ihoon kiinni. Roylla ja Renelle ei ole ollu yhtää punkkia ja samoissa lenkkimaastoissa pyörivät kuten Riimi.



Lauantaina vihoi ja viimei itelläki vapaapäivä, joten tuli nukuttua piiiiitkään ja sen jälkeen suunnattiin apteekkiin kera koirien.
Nyt oli kyllä ihan pakko ostaa koirille Frontline Vet -punkkiliuokset! samaa annoin viime vuonna ja olin enemmän ko tyytyväinen.
Koirilla menee nyt siis kesän ajan joka päivä valkosipuli, sekä kerta kuussa liuokset niskaan.

Netistä kopsattua:
"Frontline vaikuttaa paikallisesti ihossa ja karvapeitteessä. Punkit, kirput, täit ja väiveet kuolevat 4 - 48h kuluessa.
Frontline leviää ihon ja karvapeitteen luonnolliseen rasvakerrokseen ja kulkeutuu ihon läpi sitoutuen talirauhasten rasvaan."

Apteekin jälkeen alkoki sopivasti loppulenkillä satamaan kaatamalla, koirat sisälle ja suunnattiin jälleen sairaalalle. Sairaalalta napattiin kyytiin 2 siskoani, sekä äitiltä myös 2 siskoa.
Markuksen ja siskojen kans ajettiin Helsinkiin Tropicario matelijataloon, jossa riitti paljon nähtävää. Aika kului hujauksessa, jonka jälkeen käytii syömässä ja siskot takas kotiin.
Oli muute sen verran rankka reissu isosiskollekkin, että pakko oli ottaa reilu tunnin päikkärit kotona.

Illalla iltalenkki vielä koirien kans.


Tänään nukuttiin pitkään, käytii lenkki koko poppoon kans, koirien harjaukset ja sen jälkeen Royn ja Markuksen kans suunnattiin Espoon Agimestaan.
Luvassa oli ALO-luokan möllitokokoe, jonne olin Royn ennakkoilmottanu.



Luokassa oli yhteensä 8 koirakkoa.

Roy yllätti kyllä ihan totaalisesti tekemisellään ja reippaudellaan. Herra nappas kokeesta 183pist. ja 1. sijan!! ♥ Mä en ollu kyllä uskoa koko juttua, mutta totta se oli.

Mölli ALO-luokan liikkeet ja pisteytys:
(suluissa tuomarin kommentti)

1. Luoksepäästävyys 10
2. Paikalla makaaminen 10
3. Seuraaminen kytkettynä 10
(ihanan täsmällistä, tarkkaa ja rauhallista, hyvät perusasennot)
4. Seuraaminen taluttimetta 9½ (hieman vino perusasento, lopussa hyvä, seuraaminen hienoa)
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (nopea ja hyvä maahanmeno)
6. Luoksetulo 8 (nopea luoksetulo, ohjaaja joutui lopussa avustamaan)
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 (käsitehoste ja varmistelua, koira ei ehkä olisi tarvinnut)
8. Estehyppy 8 (käsiapu, jota koira ei olisi ehkä tarvinnut)
9. Kokonaisvaikutus 9 (oikein kivan näköistä yhteistyötä, ohjaaja voisi luottaa enemmän koiraan)

Pisteitä yhteensä: 183p.

Viime pisteitä samaisessa paikassa ja samalla tuomarilla katsellessa on kyllä huomattava ero! Ei me olla ehitty käyä ko yhissä treeneissä ja kotonahan me ei tokoilla yhtään. Kotona otetaan aina rennommin ja treenit jätetään hallille/kentälle.

Nyt iski kyllä sellane kisakuume, että pakkohan tuoki piski on FIX-rekata ja korkata viralliset vielä ku uudet säännöt muuttuu! hehh.
Huomenna soittoa lekuriin ja jos sais ajan mikrosirun laittoon. Samalla vois kyllä rokottaa Royn ja Riimin. Elokuussa se ois kuitenki edessä.

Ei voi muuta sanoa ko, että on mulla mahti seropi tai seropiT!
Roy on hyvä esimerkki siittä, että voi sitä "vanhakin" koira oppia. Viime syksynä alotettu vasta säännölliset treenit seuraan päästyämme. Koira muuttunut paljon treenien ansiosta ja meidän side on vain vahvistunut.



Roy voitti vaikka ja mitä kivaa!
Omistaja sai myös itselleen juuri oikeaa kokoa olevat back on track-irtopohjalliset. Voitoille tulee kyllä käyttöä.

Iltaan mahtu vielä lenkkiä koirien kans ja pyörän haku! vihoi mulla on hieno ja toimiva pöööörä kera koreineen. Ai että, kyllä nyt kelpaa.
Huomenna heittää pitkä pyörälenkki Royn ja Renen kans!
Huomenna päivällä tiedossa myös agitreenit Renen kans niinu agility sportilla, Niinun ohjauksessa. Jälleen sattu mäihä, olin oikeaan aikaan facessa varaamassa myytävää treenipaikkaa ja vieläpä vapaapäivä ku on! nice.


6 kommenttia:

  1. Wautsi! :D Onnea Royn sijoituksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsi nyt huomaa mikä parannus! :D Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahh, iha eri meiningillä tekee ja paljo paremmin. Entiä onko vaikuttanut pieni "lomailu" vai sitte oikeesti vain ne yhet treenit tossa välissä :D
      Kiitos paljon!

      Poista