Sivut

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Fiilis kaveli ♥




Perjantaina aamuvuoron jälkeen koko lauman kans 1h lenkki, kotona pienet päikkärit ja klo. 17:30 Rene ja Riimi autoon ja suuntana pitkästä aikaa Nummela!



Nummelassa napattiin kyytille Janette ja koiransa Fiilis.

Suuntana tuttu ja huipuksi todettu rallittelupaikka, hiekkakuopat.



Hiekkakuopilla huomattiin ikäväksemme juuri saapuvan pariskunnan ja heidän sakemannin, joten lähettiin ettiin toista lähellä olevaa hiekkakuoppaa, jossa kumpikaan meistä ei ole koskaan käyny. Noh, kuten arvata saattaa, meidän suunnistustaidoilla toista hiekkakuoppaa ei löydetty, joten palattiin takas tutulle hiekkakuopalle. Pariskunta koiransa kanssa sielä edelleen käppäilivät, mutta nääh, ei se meitä haitannu. Otettiin koirat pois autosta, käveltiin hetki koirat remmeissä kiinni, kunnes huomattiin, että pariskunta taitaaki olla lähtökuopissa. Mentiin korkeelle kukkulalle tähyilee näkyykö heitä vielä, mutta auto oli kadonnut ja iloksemme päästettiin koirakot rallittelemaan keskenään.

Voi miten kivaa kavereilla oliki pitkästä aikaa! :3





Riimi ja Fiilis paini tuttuun tapaan keskenään ja Rene merkkaili hiekkakuopan itselleen. Ihme ja kumma kylläpä tuo Reneki vain innostu pari kertaa tytsyjen kans leikkimään ja huomaspa tuo mies jälleen, että Fiilis taitaaki olla tyttö.. :D




Me Janetten kans räpsittiin kuvia koirakoista ja kylläpäs tuota juttuakin riitti taas kiitettävästi. Hirmu ikävä ollu ja näyttävästi myös Renelle ja Riimillä Fiilistä ♥

Ilma kerranki suosi meitä ja tällä kertaa ei satanu vettä lainkaan! huippua.




Piäni mersuki sielä vähän näkyy


Loput kuvat (c) Janette



Hiekkakuopilla koirat alko väsyyn n. 1,5h riehumisen jälkeen, joten palailtiin takas autolle ja autolla suunnattiin Janetten uudelle kämpälle.

Janettella herkut esille, limsaa, suklaata, simpiä, omsnoms ja tietty leffaa!
Koirat nukkua posotti tyytyväisinä.



Leffan jälkeen koirat innostu vielä painimaan ja painimisten jälkeen oli sanottava heipat ihanille lenkkikaveleille! Toivottavasti nähää taas pian :)

Klo. 22:30 kotona, eli 5h oltiin kokonaisuudessaan reissun päällä. Nopeesti meni kyllä aika.
Kotona iltalenkki koko lauman kans, iltapalat koirille ja nukkumaan.



Viikonloppu ollaanki oltu koirien kans kotona päineen! Markus lähti maalle mökkeileen ystävien kanssa ja kyllähän tämä kieltämättä on ollut vähä outoa.. onneks nuo koirat ovat olleet seurana ja oon uskaltanu nukkua. ^^

Lauantaina käytiin pitkä 2h lenkki, ruohonleikkuuta, pyykinpesua, herkuttelua, leffaa, koirien rapsuttamista ja aika rennosti vain otettiin.

Tänään, sunnuntaina nukuttiin pitkään, käytiin pitkä lenkki, ruoan laittoa, astioiden tiskausta, nyt blogia, päikkäritki vois ottaa ja ilta meneeki huushollia siivotessa! kultaki tulee illalla kotiin.

Ens viikolla blogin puolella onki hiljasta. Nimittäin huomenna aamuvuoron jälkeen 3 hyvää ystävää tulossa maalta meille yökyläileen ja lähtevät vasta torstaina poies. Torstai ja perjantai menee iltavuoroja tehdessä, lauantaina koirat menee koirahoitolaan yhdeksi yöksi ko me lähtää laivalle porukoiden, siskon ja tämän poikaystävän kanssa. Sunnuntaina laivalta pois ja hurtat kotiin.
Maanantaina ja torstaina jää siis Renen ja Royn treenit vielä väliin, mutta tiistaina Riimi pääsee agiliitämään.
Jännittää kovasti myös tuo koirahoitola, mutta eiköhän näät sielä yhen yön pärjää. Roy ja Rene ollu kerran aiemmin sielä yhen yön ja hyvää hoitoa saivat. :)



6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia taas kerran! ♥ ^_^

    VastaaPoista
  2. Kaikki kuvat hienoja, omaksi suosikiksi nousi kuitenkin kolmanneksi viimeinen kuva Renestä :)♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot täysin oikeessa! Ihastuin itekki kuvaan ihan totaalisesti <3

      Poista
  3. Haastoin sinut Libster Award haasteeseen, tarkemmat ohjeet blogistani --> www.jellonat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oih kuin upeita kuvia! :)
    Haastoin myös vaikka olettekin jo haasteen saannut
    http://karvakoirat.blogspot.fi/2015/08/jo-toinen.html

    VastaaPoista