Sivut

torstai 10. syyskuuta 2015

Maalta kotiuduttu, lihatilaus saapui, Roy fix-rekattu ja paljon muuta!



Palataan viime viikkoon..

Maanantaina 31.8 EKK:n kautta alkoi talvikauden agitreenit Niinulla. Satu Nurmi toimii kouluttajana. Joka toinen kerta kouluttajan treenit ja joka toinen omatoimitreenit, joihin Satu tekee valmiiksi radan.
Klo. 20:30 suunnattiin Niinu Agility Sportille, Markus lämppäs Renen ja ite tutustuin uusiin treenikavereihin, sekä tuttujen kans tuli myös juteltua. Ryhmässämme on siis 6 koirakkoa, joka on ihan soppeli määrä 1,5h treeneihin.
Treeneistä en alkanu väsäämään mitään videota, sillä me enimmäkseen höpistiin, jotta Satu oppii tuntemaan meidät. Juteltiin esim. millä tasolla koirakot on, mitä ollaan tehty, missä parantamisen varaa yms.
Rene pääsi hetkeks käymään kentällä, mutta rataa ei päässy vielä kukaan tekemään. Haettiin koiralta estekontaktia. Minä riman takana, aina ku Rene haki esteelle ja suoritti esteen, koira sai palkan. Loppujenlopuks koira meni eestaas omatoimisesti estettä ja sai palkkaa. Tätä kehotettiin treenaamaan joka treeneissä, jotta koiralla katse sijoittus esteelle.

Treenien ja höpötysten loputtua, Rene oli aivan hämillään, että: "tässäkö nämä oli?". Herralla nimittäin virtaa ois ollu riittämiin.

Iltalenkki koko lauman kans ja nukkumaan.

Tiistai meni nopsaa töiden merkeissä ja kyllä koiratki sai oman osansa. Keskiviikkona koulupäivä ja illalla klo. 19 suunnattiin Renen ja Riimin kans Tikkurilan juna-asemalle, josta juna vei meidät Kokkolaan.
Kokkolassa klo. 22:30, jossa mummu ja pappa olikin meitä jo odottamassa.


Torstaina 3.9 mummulassa nukuttiin koirie kans pitkään, herättyä aamupalaa ja klo. 12 suunnattiin kärmiksen risteykseen, josta Kaisa nappas meidät kyytiin.




Autolla huristeltiin S-marketin pihalle, josta käppäiltiin iki-ihanalle penkalle ja koirat pääs vapaina rallitteleen! Rene ja Riimi oli ihan onnesta soikeena Huti ja Daim labbiksista. Kui kivaa ko näkee vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ♥




Kaisan kans riitti juttua, koirat riehui keskenään ja uida polskivat joessa. Ilmakin suosi, oli todella lämmintä ja aurinkoista.

9,85km näytti Sports Tracker-ohjelma. Ihan hyvän pitune lenkki tuli siis tehtyä.
Koirakot ja minä kiitämme! toivottavasti nähdään teitä Kaisa taas pian :)


Torstaina iltapäivällä väsättiin ystävän kans vaippakakkua lauantai päivän juhliin ja illalla klo. 21 mummu ja pappa heitti meidät Kannukseen.
Iltalenkki tehtiin vielä pellolla ja odoteltiin Markusta ja Royta saapuvan perille pitkältä automatkalta. Yöllä 2 aikoina ne vasta perillä olivat ja minä jo syvässä unessa.


Perjantaina päivällä lähettiin heittään koko poppoon kans läheinen mehtälenkki! Rene ja Riimi olivat jo sillon ihan rauhallisia, mutta Roylla riitti virtaa. Raukka vinku siihen saakka, että päästiin mehtätielle ja oli ihan onnensa kukkuloilla päästessään irti remmistä.

Hienosti koirakot meni irrallaan, Roy totteli jokaista käskyä, eikä kadonnu kertaakaan.
Ilma oli todella synkkä ja pelotti, että kohta sataa ja kunnolla. En uskaltanu ottaa lenkille järkkäriäkään tämän vuoksi mukaan.


Riimiä vähä jänskätti lemmut. Meidä kaupunkilaistyttö. Rene ja Roy eivät olleet moksiskaan.


Reipas tunteroinen lenkkeiltiin ja sisälle päästyä vettä rupes sataan ihan kamalasti! aika hyvin ajoitettu tuo meidä lenkille lähtö :')


Iltapäivällä käytiin vielä Himangalla lenkkeilee koirie ja ystävän kans. Lenkin jälkeen Hartsan luo tekeen lauantaille salaattia ja ilta meniki nopsaa kauhua katellen ja herkkuja syöden.
Yöllä oltiin koirie kans takas Kannuksesa.

Viimei kauo suunniteltu ja odotettu lauantai saapui!
Klo. 12 ajoin Himangalle, jossa järjestettiin ihanalle Anniinalle babyshowerit ♥ oltiin kyllä aikas taitavia tyttösten kans ko saatiin Anniina ihan totaalisesti yllättymään, eikä se osannu aavistaa yhtää mitään. Huippua.
Babyshowereissa vierähti nopsaa 4h, jona aikana Markus oli lenkittäny koirat Kannuksesa.

Babyshowereitten jälkeen Markus haki mut, käytiin iskällä ja enolla kylässä.
Illalla heitin koirien kans vielä reippaan tunteroisen lenkin ja lenkin jälkeen ulkosaunoiltiin.


Sunnuntaina koittiki se päivä ko jouduttiin taas pakkaan tavarat ja lähtemään Espoota päin.
Kannuksesa ilma oli kamala, TÄSTÄ pääsee kattomaa lyhkäsen videon meidän ihanasta lenkistä :D

Sunnuntaina klo. 22 Espoossa, koirie kans iltalenkki ja laukkujen purku.

Maanantaina 7.9 alkoi taas se normi arki. Ennen iltavuoroon lähtyä kävin hakemassa postista Valion extra energia puristeruokaa 30kg.

Valion ruoka on yllättäny positiivisesti! noin 2kk sitä nyt koirat syöny, Rene tykkää ruoasta myös (ainaki vielä) ja koirat paisunnu. Luulin, että puristeruokaa voi antaa samanverra ko perus nappulaa, mutta netistä ko luin, puristeruokaa annetaan vähemmän. Koirilta vähentäny n. 1dl nappulaa poies.
Ruoka imeytyy todella hyvin, tarpeet on hyvät ja vatsa toimii n. 2krt/pv.
Suosittelen kyllä.


Maanantain iltavuoron takia agin omatoimitreenit jäi välistä, joten ostin Renelle tuurauspaikan Tiian treeneistä tiistaille.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen koirie kans pitkä lenkki, nukui päikkärit ja klo. 17:20 nappasin treenikamat ja Renen mukaa ja ajettiin Niinulle.
Käytii paikanpäällä Renen kans 20min lenkki, josta hallille tutustuun rataan.

Koirakoita ryhmässä oli 3, Rene meni vikana radalle ja näin sain ite katella muiden menoa. Seki on muute myös todella opettavaista.



Rene vinku ja pyöri malttamattomana vieressä, eikä ois millään jaksanu odottaa. Viimei ko radalle päästiin, sai Reneki purkaa enimmät energiat kentälle.

 Keppejä vältettiin, mutta aateltiin, että kokeillaan nyt kerran sitte.
Ekat pari kertaa meni ihan mite sattuu. Rene haki oikeesta kohtaa ja jätti välillä VIKAN riman tekemättä. Oisko neljäs kerta onnistunu sitte hyvin, isot kehut ja jätettiin kepit siihen. Tiian mielestä Rene osaa pujottelun, mutta sillä on vaa nii kiire ja näi ollen keskittyminen herpaantuu. Minu pitää hyvissä ajoi kertoa koiralle, että "kepitkepit" ja edetä rauhallisesti vieressä. Jos yhtään rupeen ite hoppuileen, koira jättää keppejä tekemättä ja hälle tulee entistä enemmä kiire.
Ei puhettakaan, että rataa tehdessä voitas ottaa kepit samaan syssyyn. Koira kiehuu yli jo rataa tehdessä, ei se jaksa keskittyä keppeihin. Sen pitäs vaa koko ajan saaja mennä lujaa!! :D voi Reneä.

Näi muute Rene teki tosi kivasti rataa! puomin kontaktista olin ihan yllättyny. Ilman namialustaa näi hyvin, eikä juossu yli kontaktin, vaa pysähty kivasti. Okei, yhen kerran sai korjata, mutta silti oon niin tyytyväinen.
Takaakiertoa treenattiin myös, sillä olin tosi usein koiran edessä. Lopussa seki rupes onnistuun.

Suuret kiitokset Tiialle! on se vaa mahtava kouluttaja ja tsemppaaja.

Rene oli koko loppuillan ihan tööt ja loppuverryttelylläki vaa löntysti.


Kotia päästessä koirie pissatus ja Renen päälle back on track! miehen veli oli hakenu Vauhtiraksun kimppatilauksen viikistä ja pöytä oliki täynnä lihaa.

Wuhuu, pitkästä aikaa kunnon lihasatsi kotiutui ja kaikki mahtu jopa pakkaseen! huippua.


Vauhtiraksun tilaus:

- kalkkunan jauheliha luullinen 20kg
- sika-nauta jauheliha 20kg
- kalkkunan kaulat 15kg
- naudan rustoluut 8kg
- hevosen luut 12kg
- islamer merilevä 1kg
- lohiöljy 1l



Nyt on koirie pakkanen täynnä lihaa!
Kalkkunan kaulat päässy heti kokeiluun ja hyvin uppoaa. Kalkkunan jauheliha oli ihan uus ostos. Täytynee toivoa, että se sopii. Luiden osuus pötkössä on 1/4.


Tähän loppuun voisin kertoa myös muuta "turhaa" :)

Roy on nyt FIX-rekattu! eli kaikki koirakot on meillä nyt rekattu.

Royn kipulääkekuuri loppui viime perjantaina. Selkä oireilee edelleen. Kuumotus on välillä ollut poissa ja välillä palannut takaisin.
Maanantaina 14.9 Nina tulee uudelleen hieromaan Royn ja sitte saaki kuulla onko selkä yhtään parempi.

Roy on siis vielä treeneistä levossa. Normi lenkeillä se on ollu jo mukana, sillä sen pääkoppa ei tule kestämään monen viikon lepoa. Viikon lepo oli jo tarpeeks ja näin meitä myös eläinlääkäri ohjeisti, että kipulääkkeen loputtua saa koiraa rueta ulkoiluttaan taas ihan normaalisti.

Riimi pääsee siis tulevana sunnuntaina ohjattuihin tokotreeneihin, paikkaamaan Royta.
Pitää nyt toivoa, että tuo selkä parantuis ihan kokonaan. Saa kisahaaveet tältä vuodelta todennäköisesti unohtaa. Tärkeintä on nyt vain se, että koira tulis kuntoon.


Tän kuun shoppailut on myös nyt shoppailtu. Aika hyvin se 2kk ostolakko kesti.

Kotia on saapunu kaks kivaa treeniremmiä, lime-oranssi Renen ja Royki saa sen käyttöön tokotreeneihin, kun taas puna-pinkki Riimin. Remmit on 180cm pitkät, joissa bgb-lukot ja heijastinnauhaa.
Renellä oliki jo remmi käytössä tiistain treeneissä. Ihana kädelle, joustava ja sillä saa palkattua myös koiraa, jos tahtoo.


Agiin hommasin myös pari uutta vetolelua. Toisessa lampaankarvaa ja toisessa kanin.
Kaninkarva oli käytössä tiistaina ja Rene tykkäs.

Onhan nuita leluja meillä ihan riittämiin, mutta kivaa vaihtelua koiralle ;)

Vielä 2 pantaa olis tulossa ja siihen saaki jäädä nämä syyskuun shoppailut.


Eilinen päivä meni nopsaa koulunpenkkiä kuluttaen ja sellossa ollen.

Tänään, viikon ainut vapaapäivä ja koirien kans touhuiltu.
Käytiin 30min puistoileen ja 40min käveleen. Löyettiin uus kiva mehtäpolkuki, jota ruetaan talsimaan nyt vähä useemmin. Todella rauhallinen paikka. Riimi sai mennä vapaana ko se ikinä kauas katoa.

Nyt kotosalla on koirie kynnet leikattu, Riimin tassukarvat siistitty, korvat putsattu ja leikitty.
Blogiaki ehein nopsaa päivittää. Toivottavasti saatte jotai selkoa.

Näihi tunnelmiin mukavaa loppuviikkoa kaikille! =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti