Sivut

lauantai 24. joulukuuta 2016

Jouluaatto 2016 ♥



Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valovyönä.
Ilmassa on ripaus taikaa,
rauhallista joulun aikaa! ♥

Meidän joulu vietetään täälä Pohjanmaalla kotona. Lunta sadellu ja maa valkoinen.
Espoosta äiti, isäpuoli ja pikkusiskot tuli meille jo eilettäin yöks ja ovat koko viikonlopun täälä meidän kanssa. Talossa riittää vilinää ja vilskettä ja koirat onnesta soikeena ku on rapsuttajia.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Viime viikon kuulumiset ja MyDay




Riimi kävi maanantaina (12.12) lukukoiraileen ensimmäisen kerran Kannuksen kirjastossa Karva-Kaverien kautta. Lukijoita oli yhteensä neljä ja tunteroinen vierähti nopsaa. Riimi nukkui koko lukukoirailun ajan ja toimi upeana terapiakoirana myös yhdelle lapselle, joka oli saanu pahat traumat koirista. Nukkuvaa koiraa uskalsi helposti silittää ja lapsi totesi, ettei kaikki koirat ole vihasia ♥

Maanantaina jouduin myös soittamaan eläinlääkäriin. Roy kipuili pitkästä aikaa selästä. Saatiin puhelinsoitolla kipulääkeresepti apteekkiin, jota tulisi antaa 1-2viikkoa joka ilta.
Roy reagoi kovasti alaselkään, oli apaattinen, ei tullu moikkaamaan ku töistä tulin kotia, eikä mielellään lähtenyt ulkoilemaan.



Keskiviikkona (14.12) käytiin Adan ja Kaisan kans mehtälenkki ja kylläpäs oli ihana koiralauma messissä. Lenkin päätteeks kahviteltiin.




Illalla olis ollu Renen ja Riimin agitreenit, mutta treenit sai nyt jo jäädä joululomalle, sillä sain Roylle jäsenkorjaajalle ajan. Susanna (toiminimi Sanares) oli meille ihan uusi tuttavuus. Sai nopeasti Royn puolelleen ja palkitsi herkuin. Paineli selkää ja totes, että ristiluu kääntynyt vasempaan. Koirasta hyvä ote ja pian ristiluu oli jo paikoillaan. Koira muuttui siltä seisomalta! häntä nousi pystyyn ja alkoi heilumaan, sekä kävely muuttui normaaliksi. Suosittelen Susannaa, aivan ihana ihminen.



Torstaina aamuvuoron jälkeen lauman kans lenkki ja iltapäivällä Roosan kans activity-kurssille. Tehtiin pientä agirataa, harjoteltiin peruuttamista erilaisille alustoille, tehtiin erilaisia jumppaliikkeitä, tötsän kiertoa yms.
Videota agiradasta löytyy, kun painat TÄSTÄ.



Perjantaina (16.12) Renellä oli aika jäsenkorjaaja Lauralle (oikomo), jossa Renen jumiutunutta selkää availtiin. Selkä vaikutti jo paljon paremmalta mitä viime käynnillä, mutta kuitenki edelleen löyty kireyttä lavan takaosista, vasemmalla puolella kylkikaaret tukossa, samoin vasemman takajalan etureisi. Lanneselkä oli myös tukkoinen.
Kannattaa käyttää koiraansa huollossa. Ei sitä kaikkea näe omin silmin.

Seuraava aika otettiin Lauralle helmikuulle. Rene ja Riimi pääsee huoltoon silloin.

Jäsenkorjauksen jälkeen lauman kans lenkki ja iltavuoroon.

Viikonloppu meni myös töiden merkeissä. Sunnuntaina käytiin porukkalenkillä Hartsan ja Adan kans.



Noin vuosi sitte tuli viimeks tehtyä MyDay, joten päätimpä tehä piiiiitkästä aikaa meidän arjesta videopläjäyksen.
Mitä mieltä olitta videosta? jäikö jotain uupumaan? mitä toivotta näkevänne seuraavassa MyDay:ssa? :)

tiistai 13. joulukuuta 2016

Roosa 18viikkoa




Roosa tuli eilettäin, maanantaina (12.12) tasan 18viikkoa. Puntari näytti 12,7kg. Iso likka jo.



Käytii sunnuntaina iskän mehtäsä ja sinne tuli raahattua pitkästä aikaa järkkäriki mukaan. Sain laumasta aivan ihanan yhteiskuvan, harmi vaa et Renen toista silmää ei näy :')




Viikonlopun oli Helsingin messukeskuksesa isot koiranäyttelyt. Parina vuonna käyny sielä talkoohommissa ja samalla tullu shoppailtua ja seurailtua kehiä. Tänä vuonna ei messariin päässy, koska olin koko viikonlopun töissä.
Ihana Ada osti sieltä meillekin tavaraa, joten on tältäkin vuodelta messarista muistoja.

Oon ihastunu näihin DG:n fleecepaitoihin. Roosalla meni jo pieneks se edellinen, mutta nyt on taas uus ja vieläpä Roosan väriä. Paita meni vielä hetkeks kaappiin odottamaan pennun kasvua.
Lisäkseen Roosa sai oman kansion, misä säilyttää paperit, rokotuskortin ja muut tärkeet jutut. RAUH-nahkasiivuja tuli myös pussillinen. Ne kestää kuulkaas kauon!

Jospa sitä ens vuonna pääsis itekki messariin ja vieläpä Roosan kanssa ♥


perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulu lähestyy ja treenit vähentyy





Tiistaina (29.11) Roylla oli ohjatut nosework -treenit. Jätkä oli kyllä ihan huikee, löys hienosti etsimänsä ja merkkas selvästi. Lopuks ulkona oli vielä ajoneuvoetsintä, josta ei videota valitettavasti ole. Alko olemaan jo niin pimeää, ettei videosta saa mitään selvää.





Keskiviikkona vapaapäivä ja päätin kaikkien kans jotain tehdä.
Päivällä Roy ja Roosa autoon ja kohti KiltAreenaa. Ida tuli myös mukaan tyttösten kanssa.
Otettiin nosea, Royn kans ihan vain muutamasti eilisten treenien takia ja Roosan kans laatikkoetsintää. Roosa osaa jo tosi hienosti mennä laatikolta laatikolle, joten tehtiin nyt niin, ettei enää jokaisessa laatikossa ookkaan herkkuja, vaan vain yhdessä missä eukakin. Hienosti pentu meni laatikoita etsimään ja löysi nopeesti eukalaatikon. Oppinu nopeesti käyttämään nenäänsä.
Loppuun otettiin vielä Roosan kans putkea ja pennut sai rallattaa keskenään.

Illalla oli vuorossa Renen ja Riimin agitreenit. Treeneistä löytyy videota ylhäältä olevasta videopläjäyksestä.




Töitä on riittäny. Usein sukulaiset kysyy mitä teen esim nyt illalla tai seuraavana aamupäivänä ja usein se vastaus on, että töitä. Vuorotyö ♥

Aamuvuorojen jälkeen on tapana lähteä suoraa lauman kans lenkille ja yleensä iltosin on treenit. Kun taas ennen iltavuorua käyää päivänvalolla pitempi lenkki ja illan koirat saaki vain levätä miehen kanssa.

Ollaan kyläilty mummuloissa, käyty iskällä, ystävillä ja ystävien kans lenkillä.

Nyt voijaa myös sanua, että Roosa on täysin sisäsiisti. Moneen viikkoon ei ole tapahtunu minkäänlaista vahinkoa. Aamuvuoronki pentuli jaksaa pidättää.



Roosan kans on menny hienosti activity-kurssilla. Parin viikon treenit löytyyki videolta ylempää.

On treenattu estefokusta, putkea, irtoamista hypyille, namietsintää, keilojen kaatoa, kyljelleen menemistä, sivuttaisia liikkeitä, erilaisilla tasapainotyynyillä taiteilua, hyppyä ilmaan, seuruuta ja siis ihan kaikkea! oon nii tykänny tästä kurssista ja pentu oppii älyttömän nopeesti.

Meillä on vielä 2krt activity-kurssia jäljellä ja sitte ainaki viikon tauko treeneistä.

Roylla, Renellä ja Riimillä on vielä ens viikolla nose- ja agitreenit, mutta sitte he saaki jääjä parin viikon tauolle. Onhan se loma paikallaan näillekin.





Keskiviikkona (7.12) oltiin jälkeen agitreeneissä. Treeneistä ei valitettavasti ole videota, mutta radasta kuva löytyy.

Treenit oli kaikinpuolin kivat ja oppittiin jälleen hirveesti. Kepeissä parantamisen varaa. Riimillä rupiaa kepit näyttään jo todella kivalta ja toistoista neiti ei kuumu. Rytmitys ku saajaa kohilleen niin tekee neiti hienosti. Renen kans taas treenien alussa kepit meni hyvin, mutta lopussa rupiaa tökkiin. Voihan se olla, että umpikulma on vaikeampi mitä avokulma.



Roosa on nyt ilmotettu kahteen näyttelyyn! tammikuussa ollaan menossa kaapelitehtaan pentunäyttelyyn ja helmikuussa vantaalle collie erkkariin.
Jokseenki jännittää ku ekat "virallisemmat" näytelmät, vaikka pentuluokka onki, mutta hyvillä ja rennoin fiiliksin sinne lähtään ja hakeen hyvää kokemusta.



Eilen mulla oliki viikon ainut vapaapäivä.
Sannan kans nähtiin piiiitkästä aikaa ja Riimi ja Roosa sai uuden kaverin, Josen.
Hyvin tuli kaverukset juttuun ja ralleja saatiin aikaan.

Iltapäivällä Sanna kävi meillä vielä teellä, sain siivottua kämpän ja iltapäivällä ystävän ja Roosan kans kurssille Kannukseen.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Viikon 47 treenit




Maanantaina (21.11) Renen ja Riimin kans Kokkolaan jäsenkorjaajalle, Lauralle Oikomoon.

Minulle, sekä koirille täysin uusi juttu ja olihan se erilaista mitä hieronta.
Eikä ollu turha käynti, nimittäi Renellä moni paikalla tukossa ja yks jännekki alaselässä paikoiltaan. Riimillä oli vain hyvin pientä jäykkyyttä lapojen välissä ja lannerangassa.
Rene menee uusiks jo ennen joulua ja Riimi kolmen kuukauen päästä.

Suosittelen jäsenkorjaajalla käyntiä ihan jokaiselle koirakolle.

Renestä ja Riimistä huomas heti ko paikat aukes. Riimi huokaili ja haukotteli ja Renellä rupes häntä heilumaan. Jäsenkorjauksen jälkeen botit päälle ja pari päivää lepua.

Ilta meni aikalailla Renen ja Riimin osalta nukkumiseen. Royn ja Roosan kans tuli käytyä pitemmällä lenkillä kera Roosan kasvattajan, Päivin ja neljän collien kera.



Tiistaina koirilla oli rennompi päivä. Kotona Royn kans eukalyptuksen sisäetsintää ja lauman kans mehtälenkki. Päivällä iltavuoroon.

Karvanlähtö on ihan tajuton isommilla! saa olla jatkuvasti harjaamassa. Roosalla ei onneks vielä karvaa lähe.



Keskiviikkona (23.11) Rene täytti 5vuotta ♥ aamuvuoron jälkeen lauman kans peltolenkki, illalla Rene ja Riimi autoon, käytii Kokkolan mustissa&mirrissä shoppaileen possunkorvia, sekä alessa olevan ison (100x90cm) pedin.
Shoppailun jälkeen agitreeneihin ja treeneistä onki alempana nähtävillä videota.


Uusi peti kelpaa vallan mainiosti!



Torstaina (24.11) aamuvuoron jälkeen kotiin, Adan ja koiralauman kans lenkille ja kahveen juontia. Klo. 17-17:50 Roosan kans Kannuksesa activity-kurssilla. Kurssilla tehtiin vaikka ja mitä! tutustuttiin renkaaseen, erilaisia tasapainoalustoja testailtiin, putkea harjoteltiin ja neiti oli aikas innoissaan, sekä etsittiin nameja piilosta. Videopätkiä löytyy alempaa.

Roosan kans on ihan huikee treenata. Se jaksaa tehdä hyvin, palkkautuu leluin ja herkuin, oivaltaa asiat nopiaa ja osaa tarjota opittuja asioita. Huippu pentu.
Kurssilla huomas myös pennun kuumumisen. Jos joku muu meni putkesta, kuulukaan "putkeen"-käsky, nii neiti rupes kiljumaan ja ois halunnu mennä mukaan. Saapa nähä mimmone putkihullu tästä tuleekaan.

  


15vk ja 3pv.



Perjantaina (25.11) aamuvuorosta kotiin, lauman kans lenkki, treenikamppeet mukaan, Roy autoon ja lähettii ajamaa Kokkolaa kohti.

Olin ilmonnu Royn nose work -mölleihin. Osallistujia oli 11kpl.

Ekana alotettiin ulkoetsinnällä ja sen jälkeen vuorossa oli sisäetsintä.
Olin niin tyytyväine, Roy löys ja merkkas molemmat. Ulkoetsinnässä aika 26,85s ja sisäetsinnässä 6,49s. Eikä siinä kaikki, Roy sijoittui sisäetsinnässä kolmanneksi! ♥
Vitsit mite kiva fiilis jo pelkästään siittä, että Roy keskitty ihan täysillä etsimiseen, löys eukat, ei ollu moksiskaan täysin uudesta hallista ja muista koirista.

Ulkoetsinnässä Roy merkkas jo kerran eurolavan, mutta minä en uskonu. Tästäkös Roy aatteli, että vois ruikata viereiseen aitaan, josta vetäsin herran pois ja sen jälkeen lavaa kuoppas tassulla. Nopeus on valttia tässä lajissa, mutta mielellään sitä ottaa varman päälle ku sanoo liian aikasee löytävänsä. Sisäetsintä meniki sitte niin nappiin, ettei paremmin ois voinu mennä. Huippu jätkä.

Joulukuun lopussa ois toiset möllit samassa hallissa. Suunnitelmissa ois, että jos sinnekki lähtäis mölleileen. Hyvää harjotustahan tämä on.



Perjantai-lauantai välisenä yönä oli "pikkase" satanu lunta. Herätyskello soi klo. 5:15, avasin ulko-oven koirat päästäen aamupissalle ja voi sitä ihmetyksen määrää. Oviki vastas lumeen. Sai ihan kunnolla mies lapioida autosta lumia pois ja tehdä käytävää autojen luo.

Klo. 7:15 oltiinki jo Roosan kans Ylivieskassa Päivin luona. Juotii aamukahveet, pakattiin auto täyteen koiria ja tavaraa ja lähettii ajamaa kohti Oulua. Matkan varrella käytettiin koirat mehtätiellä lenkillä.



Oulusta haettiin lentokentältä Juha Kares ja suunnattiin Liminkaan, Dogantti Areenalle. Halli oli varattu meille koko päiväks ja osallistuttiin Juha Kareksen handlerkurssille.

Kurssi oli kaikinpuolin hyvin antoisa ja mukava. Oli luentoa pariin otteeseen ja koirat sai juosta kehässä.
Roosan kans ollaan kotona treenattu jonku verran seisomista, mutta ravi ei oo oikein sujunnu. Kehässä alkuun näyttelyremmi maistui hyvältä ja hypittiin vasten, mutta pian neiti jo ravas todella nätisti. Juha Kares tutki myös jokaisen koiran erikseen. Roosa sai hyvää palautetta, josta olin otettu. Kuulemma vaikuttaa lupaavalta pennulta, liikkeet jo nyt todella kauniit ja hienosti keskittyy.



Handlerkurssin jälkeen osallistuttiin SCY:n Pohjois-Suomen ao:n pikkujoulutreeneihin. Marilta saatiin ihan mahti opetusta leikkimiseen. Eihän mulla oo ikinä ollu mitää käryä miten tämmösen paimenen kanssa ois palkitsevin leikkiä, mutta nyt opein ja paljon! Roosa kuulemma jaksaa todella hyvin, joten leikkihetkiä voidaan ottaa 2-3krt viikossa.

Agitreeneissä oli Heini kouluttamassa. Roosa nukkui ja lainasin Päiviltä Wendyä. Muistaakseni Wendy ei ollu pitkään aikaan agia treenannu, mutta vitsit miten nopeesti neiti oppikaan! päästiin tekeen jopa ratapätkää, johon kuulu pakkovalssia, takaakiertoa ja persjättöä.

Roosan herättyä pikkusen kans otettiin estefokusta ja putkea. Nopeesti pieni on tajunnu estefokuksen merkityksen ja välillä kehujen jälkeen neiti päätti rallattaa putkeen ja palkitsi sillä itsensä. Upee pieni.

Klo. 23:40 oltiin Roosan kans kotona, eli koko päivä menossa. Lapsonen oli kerranki ihan tööt ja nukuttiin seuraavana päivänä klo. 9 asti. Wuhuuu!! nimittäi tämähän on semmone aamuvirkku ja klo. 7 yleensä jo hereillä.




Sunnuntai meni iltavuorossa ja maanantaina (28.11) aamuvuoroon. Töiden jälkeen suoraa kotiin. Vastassa iloinen pieni ja isommat. Eteinen näytti siistiltä, eikä pissan pissaa missään. Roosa on nyt parisen viikkoa osannu jo hienosti pidättää 8h yksinollessa. Kohta voi ruveta sanomaa, että täähän on sisäsiisti.
Päästin Roosan ulos ja pitkän pissan se sinne heti tekikin. Kävelin makkariin ja voi härregyyyyd sitä järkytyksen määrää. Meijän sänky oli ihan järkyttävässä kunnossa. Meninki kehumaan lapsosta. Roosa tuli ilosena tykö ja ihmetteli miksi mamma oli niin surullinen.

Roosalla on yksinollessa tarjolla poronkylkiluuta, jäneksen kuivattua korvaa, kahta eri nahkaluuta ja aktivointileluja, joisa herkkuja ahneelle pennulle. Oon yrittäny loputtomiin välttää, ettei tuhot alkais, mutta ei, ny ne sit alkoi.
Neiti ei oo ikinä koskenukkaa johtoihin tai verhoihin, mutta selkeesti sänky on kiva, lipastoa maistettu, olkkarin pöytää ja sohvaakin. Työpäivän ajan oon rajannu kämppää niin, että Roosa on Riimin kans isossa eteisessä ja makkarissa. Sänkyyn Riimi pääsee tarvittaessa pakoon, jos pentu kuumuu ihan täysin. Roy ja Rene saa olla muuten koko kämpässä.

Markus kävi jälleen mustissa&mirrissä shoppaileen. Nyt on RAUH-luita, poronlantiota, purutikkuja erilaisia ja vaikka mitä.

Eilettäin parisen tuntia pennun ollessa kotona ei ollu tuhonnu mitään. Selkeesti pitempi aika odottaa ihmisiä kotiin käy tylsäks ja täytyy keksiä muuta tekemistä.



Nooh, alkujärkytyksen jälkeen kaikki oli taas hyvin. Suuntasin lauman kans lenkille ja sen jälkeen Roosan kans Kokkolaan eläinlääkäriin.
Neiti onki jo 16viikkoa, sai toisen rokotuksen ja passiki tuli hommattua. Painoa 11,5kg. Roosa ei huomannukkaa piikkiä, vaan keskitty herkkujen syömiseen. Häntä heilu hirmusta vauhtia ja hampaita kahtoesa yks etuhammaski oli enää pikkasen kiinni reunasta. Hampaat siis vaihtuu hyvää kyytiä.

Rokotuksen jälkeen käytiin koirapuistoileen. 9koiraa puistossa parhaillaan ja puolet pentuja. Roosa tykkäs hirmusti.



Eilettäin, tiistaina (29.11) vapaapäivä, Kaisan ja koiralauman kans 1,5h mehtälenkki. Lenkin jälkeen vierailtiin vielä Kaisalla. Kaisalta ajeltiin mummulle syömään ja koirat oli niin tööt, että nehän vain nukku.

Illalla Royn kans käytiin nosetreeneissä ja niistä lisää seuraavassa postauksessa.


Tuli shoppailtua myös Petellä. Jo kolmas karva-alusta tähän talouteen, koska nuo on vaa nii parhaita ja lisäks laatikollinen (50kpl) lammastikkuja.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Rene 5vuotta ♥




Rene rakas täytti tänään 5vuotta!

Töiden jälkeen käytiin lauman kans lenkillä, ajeltiin Kokkolaan mustiin&mirriin, josta Renelle lähti mukaan possunkorvia, sekä sai herra jo kaupassa syödä yhden kuivatun herkun. Mustista ja mirristä agitreeneihin, jossa poitsu oli niin pätevä.

Kuvassa Renen uusi nahkapanta, Jeadogin tekemä.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Te kysyittä ja me vastaamme



Aijotteko hankkia koirien lisäks muita lemmikkejä, esim kissoja?
- Kovasti on ollut mietinnässä, varsinki nyt ko on oma talo ja tilaaki ois. Kissaa oon jo pitkään haaveillu, mutta niin moni läheinen allerginen. Esimerkiksi pari pikkusiskua ja ois kauheeta aatella, ettei ne vois enää koskaan tulla meille yökylään. Ehkä nuo naapurin katit saa riittää, nimittäin niitä on kyllä riittämiin!
Oon myös kaneja tahtonu pitkään, mutta pahoin pelkään että lapsena saadut allergiaoireet eivät oo kadonneet. Oishan meillä lämmin pihavarasto, muttamutta.. en haluis lykätä kaneja varastoon, vaan tahtosin elukat sisälle. :D


Millainen teidän "koira-auto" on? Onko teillä häkkejä siellä tms?
- Koira-autona toimii Mazda Premacy. Takapenkit nostettu ylös ja koko lauma sopii nukkumaan sielä. Ei ole mitään häkkejä autossa.

Mitkä on teidän lempi ulkoiluvarusteet? hihnat jne.
- Meillä on tuota koiratavaraa ihan älyttömästi ja tykkään vaihdella niitä. Ehkä eniten tulee kuitenki käytettyä hihnana flexiä ja nahkaremmiä, pannoista Rukkaa ja Julius K9 -valjaita.


Minkälainen mixaus vois olla sun mielestä kiva? Voisitko koskaan haaveilla rescue koiraa? Ootko haaveillut rodusta, jota et tule kuitenkaan koskaan omistamaan?
- Kultsu-tolleri mixaus, sekä sammari-aussi mix. Ne vois olla aika mainiot.
Voin haaveilla rescue koiraa ja olenkin haaveillut. Joskus katoin ihan älyttömän paljon niitä, mutta pelkäsin että mimmonenhan arkajalka ja/tai huonoja kokenut koira sieltä tulisi. Koira tulisi nähdä ennen päätöstä.
Aikoinaan haaveilin irlanninsusikoiraa, mutta silloin vielä asuimme pienemmässä talossa. Nyt talo on isompi ja  pihaakin ois. Entiä mikä siinä kiehtoo. En kuitenkaan näe rotua minulle sopivana.


Miksi sk collie eikä pitkäkarvanen collie?
- Mulla on kotona jo kaks pitempi karvasta turrikkaa ja ne riittää. Royn karva on lenkin jälkeen niin helppo vain kuivata pyyhkeellä ku taas Renen ja Riimin karva on aina pakko kastella, että kurat saa poies.

Mitä kaikkea aiot harrastaa Roosan kanssa?
- Mietinnässä ois näyttelyt, rally-toko, haku, agility, paimennus ja nose work. Tammikuussa ollaan menossa ekaan pentunäyttelyyn ja seuraava jo helmikuussa. Rally-tokoa olis tarkotus alkaa harrastaan ihan säännöllisesti ensi vuonna kesäkauden alettua. Hakua ensi vuonna alkukesästä lähtien. Agility on vielä pienimuotone kysymysmerkki, mutta jos haku on vain kesän ja syksyn laji niin agiahan vois sitte talven ja kevään treenata. Paimennusta täälä päin on todella vaikea säännöllisesti alkaa harrastamaan, mutta aina jos vain mahollisuus on ja vapaana viikonloppuja niin paimennusviikonlopuille lähtisin mielelläni. Nose on myös kysymysmerkkinä, mutta alkeita on jo ruvettu opetteleen. Nose vois olla ehkä sellane aktivointijumppa kotosalla Royn treenien ohella. Kaikki on vielä vähä auki. Sehän nyt on totta, ettei mulla ois mitenkään mahollista kaikkea harrastaa viikottain ja täytyyhän sitä myös kattua että mimmone Roosasta kasvaa ja mistä se syttyy. Roosan ehdoin mennään.


Miksi aloit pitää blogia? mikä saa jatkamaan?
- Muistaakseni aloin pitämään blogia aikoinaan ku Rene kotiutui. Halusin laittaa kuvia pennun kasvusta ja kertoa arjen kuulumisista, jotta jälkeenpäin voisin lukea ja katsoa mitä Renen kanssa tehtiin.
Yhä edelleen olen sitä mieltä, että on mukava katsoa mitä ollaan aikoinaan tehty ja kuvat on täälä tallessa, jos kone poksahtaa.


Mikä sai teidät muuttamaan pois pk-seudulta? Missä tykkäät asua? Hyvät puolet maalla ja kaupungilla asumisessa?
- Kyllä se paikkakunta missä on asunu koko lapsuuden ja missä suurin osa sukulaisista asuu, vetää vain puoleensa. Onneks Markus on myös naapurikunnasta kotoisin, joten oltiin molemmat sitä mieltä, että nyt on kaupunki nähty.
Tykkään asua juuri täällä maaseudulla, Himangalla.
Hyvät puolet maalla asumisessa, esim täälä asuu suurin osa sukulaisista ja ystävistä, joita kovasti kaipasi Espoosa asuessa. Maalla on rauhallista asua ja täälä on lenkkimaastoja mitä talsia. Halvemmat talot ja sai ostettua vihoi ja viimein sen oman kodin. Rahaa ei kulu läheskään niin paljon mitä pk-seudulla.
Hyvät puolet kaupungissa asumisessa, esim äiti ja siskot asuu siellä, palvelut lähellä ja saa ainaki omalta alalta helpommin vakityöpaikan.


Minkälaista elämä on 4 koiran kanssa?
- Karvaista ja mukavaa. Sen ku kaks menee hommaamaan nii sen jälkeen menee neljäki koiraa :D Onhan tää neljän koiran omistaminen rahallisesti kalliimpaa, mutta se ei ole mikään ongelma. Lenkit menee hyvin porukassa ja on toisistaan seuraa.


Onko agilityvalmennus yhtä laadukasta "maalla" kuin esim niinulassa? Kumpi on kivempi aksa-alusta; tekonurmi vs kivituhka?
- Ei ole. Niinulassa kouluttajat tekee tätä yhtenä työnään saaden palkkaa, mutta kiltalla kouluttajat ovat vapaaehtoisesti kouluttamassa. En kuitenkaan moiti treenejämme. Kouluttaja on ruvennut tuntemaan meitä ryhmäläisiä ja näin ollen osaa tehdä sellaisia treenejä, joista on jokaiselle haastetta. Alkuun olin hämillään helpommista treeneistä, mutta nyt on tullut haastetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Me päästään koko ajan eteenpäin ja se on ihan mahtava juttu.
Keinonurmea ei voita mikään. Ihan mahtava pohja oli niinulassa. Kivituhkassa ei muuten ole mitään moitittavaa, mutta koirat jotka palkkautuu leluilla niin lelut on joka kerta treenien jälkeen likasia ja ne saa pestä.


Mikä on suurin haaste ison koiramäärän omistamisessa?
- Tätä piti oikein miettiä. En osaa oikein sanua. Ehkä tällä hetkellä tuntuu, että remmilenkit. Isojen kans menee loistavasti, mutta koska pentuhan ei vielä oikein tajua miten kuuluu mennä. Tämäki mielipide tulee ihan takuulla muuttumaan Roosan kasvaessa, sillä isompien kans ei ole ollut kyllä mitään ongelmia. Tällä hetkellä ärsyttää myös nämä rapakelit. Ois niin helppoa pestä vain yhen koiran tassut, mutta ku niitä tassuja onki 16kpl!! :D nojoo, nääki mielipiteet niin elää. Oikeesti näiden kans on aikas helppoa elellä.

Millainen olis täydellinen koira?
- Sellane, jonka kans vois keskustella ja joka tottelis joka käskyä ilman, että tartteis mitää opettaa :P


Kiitokset kaikille kysymyksen jättäneille! :)

Postauksen kuvat otettu viime viikolla, keskiviikkona (16.11). Sillon ku oli vielä lunta.