Sivut

maanantai 22. elokuuta 2016

Ihka ensimmäinen OMA koti, remppajutut ja koirien aktivointi





Ostettiin maanantaina (8.8) ihka ensimmäinen OMA koti Himangalta, joka kylläki nykysin Kalajokea. Talo sijaitsee pienessä kylässä lähellä luontoa.
Isäpuoli myi meille talon ja talo on jo ennestään hyvin tuttu, nimittäi olen itse asunut siinä peruskouluajan. Roylle talo on myös tuttu. Roy tuli 7viikkosena juuri tuohon taloon ja asusteli siinä päälle vuotiaaseen saakka. Royn tarhan koppi on vaihtanut osotettu monta kertaa, ihan uutenahan se ostettiin Roylle tuohon taloon ja nyt tänään se iso ja raskas koppi pääsi jälleen tuttuun pihapiiriin.

Talon ostopäivänä tapahtui myös muita ihania asioita, joista tulen kertomaan myöhemmin lisää. ;)





Ajattelin laittaa teille muutaman ennen ja jälkeen kuvan meijän keskeneräsestä huushollista. Kolme viikkua on jo taloa rempattu oman näköseks ja pikku hiljaa hyvä tulee.
Aika menee hirmu nopeesti, joka päivä on kämpällä oltu ja välillä tuntuu ettei muuta oo ehtinykkään tehä.

Kuvat on vasta pientä esimakua, eihän se jälkeen kuvakaan vielä valmis ole, sillä listat puuttuu ja sun muut hömpötykset. Kämpän oltua asumiskunnossa räpsin teille tänne katseltavaa ja kerron talosta enemmän.

Viikolla 34 koitetaan päästä alottaan koirien tarhan rakennus.





Sitte koirien aktivointiin..



Royn ilmotin Easy Dogin järkkäämään nose workin alkeiskurssille, joka alotettiin torstaina (11.8) ja nyt on siis kaks kertaa käyty kurssilla.

Laji vaikuttaa aikas kivalle. Roy on tajunnu todella nopeaa mistä on kyse. Nyt viime kerralla Roy rupes jo nuolemaan sitä kohtaa missä eukalyptus tuoksuu. Kouluttaja sano, että ku koira rupiaa nuolemaan kyseistä paikkaa missä eukalyptus tuoksuu, on se jo tajunnu sen, että tästä saa aina ruokaa ko sen oikean paikan löytää.
Vielä ois pari kertaa jäljellä alkeiskurssia! aivan ihana on huomata kui Roy tykkää. Häntä heiluu kauheesti ko herra pääsee haistelemaan ja etsimään eukalyptusta.
Kouluttaja tuo todennäkösesti jo ens kerralle meille kaikille omat eukalyptukset ja päästää sitte tätä kivaa harrastelua jatkaan myös kotona.

Huomasin juuri, että nyt on tullu ilmottautumine jatkokurssille ja ihan takuulla tätä jatketaan. Eiköhä me josai välisä mennä möllejäki kokeilemaan.







Ollaan käyty myös ryhmälenkeillä, koirat saanu nauttia tuttujen koirakamujen seurasta ja vapaana saaneet viilettää (paitsi Roy).

Nyt loppu myös kiinnipitoaika, joten eiköhän Royki täsä joku päivä pääse mehtätiellä kirmaamaan vapaana ja voin vain kuvitella kui herra nauttii ja katoaa heti silmistä.. :D





Ollaan me kuitenki rempan lisäks ehitty muutaki tehä.. toissa viikonloppuna käytiin Seinäjoella häissä ja ollaanha me ehitty kyläileen sukulaisillaki.



Rene 4v 9kk



Lauma on ollu nii tyytyväistä, että eihän tätä tunnetta voita mikään. Ei tarvi enää kaupungin hälinäsä remmilenkkeillä ja ettiä paikkoja misä sais ees vähäkään rauhassa lenkkeillä. Oven ko aukasee nii on Rene ja Riimi päässy heti vapaana kulkemaan. ♥




Nyt viime viikonloppuna perjantaina (19.8) aamulla käytettii koirat vielä peltolenkillä ja lähettii sitte ilma koiria Markuksen kans ajaan Espooseen. Hartsa haki koirat töistä päästyään ja koirat pääs ihanalle ystävälle hoitoon.
Perjantai meni nopsaa.. eka ite 7h automatka, sitte Vantaan ikea (hups, tuli vähä ostettua), muita kauppoja kierreltiin, haettiin koirille uus peti ja ruokaa ja ilta meniki treenikavereiden kans teetä juoden ja höpötellen. Markus oli kotona Espoossa pakannu loppuja tavaroita laatikoihin.

Lauantaina aamupäivällä Markuksen porukat ajo isolla kuorma-autolla Espooseen ja sitte alkoki kuorma-auton lastaus. Huhheijaa sitä tavaran määrää. Miten voi noi pieneen kämppään mahtua nui hirveesti tavaraa?! ja minä vielä valitin, että ku ei meillä oikein mitään ole.

Uskokaa tai älkää, mutta kuorma-auto tuli tupaten täyteen ja samoi meijä autoki. Illalla takasi maalla. Hartsa toi koirat. Kui tyytyväisiä koirat olikaan. Olivat päässeet labbisneitien, Pepin ja Maran kans yhteislenkeille mehtätielle ja käyneet usean lenkin päivässä. Isot kiitokset Hartsalle hyvästä hoidosta, mitä tekisinkään ilman sua.. ♥

Sunnuntaina purettii tavara meijä uuteen kämppään ja nyt alkaaki se laatikoiden purku. Päivät menee kyllä hujahuksesa eteenpäin. Toivottavasti jo loppuviikosta oltaisiin eka yö omassa uudessa kodissa.

2 kommenttia:

  1. Nose Work on kyllä hauskan rento laji. Ollaan Rukan kanssa kohta alkeiskurssi taputeltu ja hyvin edetty. Mukavaa aktivointia koiralle kotonakin :) Ja paljon onnea tulevasta pennusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii on ^^ juu meillä alkaa ens viikolla jatkokurssi. Ei oo vielkää saatu eucalyptusta kotiin.. ois jo kova hinku treenata kotonaki.

      Kiitos <3

      Poista