Sivut

torstai 13. lokakuuta 2016

Roosa 9viikkoa





Roosa päälle 9viikkoa ja painoakin jo reilut 5kg. Oha se kyl vielä pieni, mutta ikävä kyllä se näyttää jo kasvanneen.





Me ollaan päivittäin treenailtu pentukoulusta tulleita kotiläksyjä, ulkoiltu paljon, käyty lenkkeileen erilaisissa maastoisa ja nähty karvakavereita.

Maanantaina (10.10) ajeltiin Kaisalle koko lauman kans ja sielä meitä vastassa oli Riiva norjanharmaa ja jo ennestää Roosalle tuttu Daim labbis.
Lähettiin kiertää yks mehtälenkki ja sieltä pois tultiin kahen ontuvan koiran kans. Roosa "ontui" vain siks, koska pienet kivet oli inhottavia tassunpohjassa ja Rene rallitteli siihen malliin mehtäsä, että isoimmasta anturasta lähti palanen. Lenkin jälkeen Kaisalle teelle. Roosa sammahti samantien sisälle päästessä ja nopeesti sen tassutki palautu maton päällä nukkuessa ;)





Tiistain ja keskiviikon Roosa oli aamuvuorot mummulla ja pappalla hoijosa. Hienosti oli menny kyläily. Possunkorva ei vaan ollu kovin hyvä vaihtoehto ajankuluks, nimittäi vatsa meni sekasi.





Tänään itellä oliki vapaapäivä. Merjalle aamupäivällä viestiä ja lähettiin tutustuun lähimehtään. Kui sitä onki unohtanu nopsaa lähimehtän lenkkireitit. Käytiin tunteroisen lenkki ja Roosaki mukana. Välillä yritin pentua ottaa syliin, mutta tämähän ei sylisä viihy lenkillä, vaan haluu pinkoa muiden mukana! :D hyvin siis neitikin jaksoi.
Lenkin jälkeen juotiin teetä ja koirat jakso mesuta takapihalla. Klo. 12 aikaan lähin käymää Marian luona kahveella ku Roosaki sammahti viimein. Sai siis koko lauma jäädä kotiin lepäämään.

Kotia tultaesa pentu oli hyyyyvin ilone mamman nähtyään. Häntä vispaa, pompitaan ilmaan ja vasten jalkaa. Miten sulone.
Ulkona leikittiin ja sen jälkeen otettiin reilu 2h päikkärit. Koko köörin kans nukuttii sängyssä ♥





Pian me lähtäänki pentukouluun Roosan kans ja ilta meneeki sitte Kannuksesa. Pentukoulun jälkeen Markuksen porukoille kyläileen ja saunoon.

Huomisen Roosa joutuuki oleen ekan kerran koko aamuvuoron ajan päineen muide kans kotosalla. Saapa nähä miten me siitä selvitään. Lounaalla ajelen kyllä kotiin pennun pissattaan. Onneks ei oo pitkä työmatka, sillä autolla ei mee ko 5min hurauttaa.




6 kommenttia:

  1. Hienosti teki videolla :) pätevä vauva!

    VastaaPoista
  2. Oih, Roosa on jo iso tyttö <3 Pätevästi teki videolla temppuja :)
    On hän vaan niin kaunis pentu <3<3

    Itseltäkin löytyy kotoa tällä hetkellä nelikuukautinen sakemanninpentu. On nuo pennut vaan niin ihania! <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo ensimmäinen kuva! Niin tyytyväisen näköisiä koiria. :)

    VastaaPoista